blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Saariston rengasseikkailu 2/5: Nauvosta Korppooseen

5.9.2016

Saariston rengastien kierrokseemme elokuun viimeisenä viikonloppuna saatiin vähän lisähupia, kun pohjoisempaan Suomeen iskenyt Rauli-myrsky nosti tuulennopeutta Saaristomerelläkin puuskissa noin 15 metriin sekunnissa ja rypytti merenpinnan kivalle pikku aallokolle. Tätä ei tietenkään ollut näkynyt sääennusteissa torstaina, kun olimme suunnitelleet seikkailun vaiheita ja kaavailleet jatkavamme matkaa Seilistä lauantai-iltapäivänä yliopiston Busterilla Nauvoon.

No, yhteysalus olisi toki ollut myös vaihtoehto, mutta valitsimme silti oman kyydin, jotta emme olisi kiinni yhtärin aikatauluissa ja joutuisi kärräämään kaikkia kenttävälineitämme epäkäytännöllisesti alukselle ja sieltä pois. Suurin osa matkasta on kuitenkin mahdollista ajaa saarten suojassa - ja mikä sen hauskempaa kuin metrisessä vasta-aallossa eteenpäin paukuttaminen? Ilmakin oli kirkas ja näkyvyys hyvä. Ei muuta kuin kamat maitokärryyn ja venettä lastaamaan.

Tuulinen lauantaiaamu Seilissä. Lehmät pällistelivät rantalaitumella.

Seikkailumaskottimme matkusti myös maitokärryssä.

Tuuli oli kaatanut puskia yön aikana tielle.

Nauvosta jatkoimme seikkailuamme kohti Korppoota. Nauvon keskustasta ajaa aika nopsakkaasti Pärnäsin lauttarantaan, josta pääsee lossilla Korppoon puolelle. Pärnäsistä en olekaan koskaan aikaisemmin matkannut minnekään muualle kuin Jurmoon, joten Korppoon lossilta eteenpäin kaikki Rengastien varrella oli minulle uutta.

Matka tuntemattomiin maisemiin alkoi tästä.

Samaan aikaan, kun odottelimme lossia, lähti Utön reittiä liikennöivä yhteysalus Eivor matkaan.

Meri ja taivas olivat kyllä mahtavan siniset.

Korppoossa poikkesimme aivan ensimmäiseksi pois pääsaarelta hienon sillan yli Vattkastiin ja etsimme Isakssonin suoramyyntipuodin, josta voi ostaa tuoreita vihanneksia suoraan tilalta. Itsepalveluperiaatteella toimiva pikku puoti oli todella ihastuttava!

Isakssonin suoramyyntipuodissa sai myös maistella.

Vattkastin koukkauksen jälkeen kävimme Verkanin rannassa syömässä ravintola Buffalossa ja tutustuimme Korppoon keskustaan. Buffalo oli hiukan pällin oloisesta nimestään huolimatta tosi mukava. Kasvisruokaa en edes yrittänyt pyytää, mutta liha oli sentään kotimaista, ja allergia-asiat osattiin huomioida ensiluokkaisesti.

Minä söin kanasalaatin, joka oli kyllä maukas.

Krotti söi ribsejä. Ne olivat kuulemma hyviä.

Kävimme katsomassa pientä ja tunnelmallista Korppoon kirkkoa. Kuljeskelimme hautausmaalla kaikessa rauhassa ilta-auringosta nauttien, kunnes tajusimme, että voisimme vielä ihan ehtiä seuraavaan lauttavuoroon Korppoosta Houtskäriin, eikä meidän kannattaisi jäädä odottelemaan illan viimeistä, ja niinpä meille tuli aikamoinen hoppu.

Mukava Korppoon kirkko.

Seikkailuraportin seuraavassa osassa siirrytäänkin sitten Houtskäriin.

2 kommenttia

  1. Oi miten kaunis Korppoo onkaan, meidän täytyy mennä merimuukalaisseikkailulle sinne ensi kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo! Mennään koko rengastie ja tehdään lisää tiedettä matkalla! :D

      Poista