30.10.2017

Välillä on hyvä olla vain

Olin kirjoittamassa Tuntemattomasta sotilaasta, jonka kävin katsomassa tietysti heti ensi-iltana. Olin kirjoittamassa viljelylaatikoiden sadonkorjuusta. Salamajärvestä. Syksyn lehdistä, sienistä, sateisista päivistä, linturetkistä ja talven tuoksusta ilmassa. Ensilumesta, punatulkkujen viheltelystä ikkunan takana ja siitä, kuinka #lumikaaos yllätti jälleen eteläsuomalaiset.

En saanut kirjoitettua mistään.

Sen sijaan rimpuilin edetäkseni yliopisto-opinnoissa. Rimpuilin pitääkseni itseni kasassa. Tunsin olevani eksyksissä. Olin huolissani tietämättä, mistä oikeastaan olen huolissani. Hommat vain kasautuivat, tehtävälistat venyivät ja kaaos otti kodin valtaansa. Pikkuhiljaa pienetkin askareet alkoivat tuntua niin työläiltä, että ne jäivät mieluummin tekemättä.


Tänä aamuna sitten katsellessani lumisadetta ikkunasta, auringonpaistetta lumipilvien läpi ja pihapuissa pyöriviä tiaisia tunsin oloni yhtäkkiä jotenkin kevyeksi ja seesteiseksi. Tajusin tehneeni oikein, kun viikonloppuna en tehnytkään mitään, lojuin vain, ja kun sunnuntai-iltana raahauduin pitkästä aikaa tanssimaan itseni näännyksiin.

Olin selkeästi kaivannut taukoa.

Vaikka lauantai-iltana olin vielä vähän pettynyt, kun huomasin "tuhlanneeni" päivän saamatta mitään tehtyä, sunnuntaina aloin jo itse asiassa tuntea, etten haluaisikaan tehdä mitään, paitsi ehkä tanssia ja sen jälkeen ehkä seistä hetken lämpimässä suihkussa, sen jälkeen ehkä juoda lasin viiniä ja syödä pari konvehtia. 

Tänään olen ollut tehokkaampi kuin koko viimeviikolla yhteensä. Monikymmenkohtaisesta tehtävälistasta on viivattu yli jo puolet, eikä minusta edes tunnu siltä, että olisin tehnyt pahemmin mitään. Pikkujuttujahan ne ovat silloin, kun pää toimii normaalisti, mutta valtavia taakkoja silloin, kun selkeästi haluaisi vain lojua pari päivää tekemättä mitään.

Kyllä minä näköjään pikkuhiljaa opin pitämään itsestäni huolta.


Oikeastaan kirjoitin tämän vain katkaistakseni blogihiljaisuuden ennen kuin se venyy niin pitkäksi, etten enää osaa katkaista sitä. Samalla sain myös ihanan tekosyyn jälleen kerran nostaa esille suosikkiaiheeni, löhöilyn ja rentoilun ilosanoman.

Kuvituksena vaahteranlehtiä ajalta ennen kuin lumi peitti ne alleen. Aika hauskasti lumi tuli taas niin, että lehdet olivat vielä pitkälti puissa, eivätkä kaikki puut olleet ehtineet vielä edes ruskaan. Ihan kuin tämä olisi tapahtunut jo vuosi sitten.

Mukavaa alkavaa talvea kaikille!

18.10.2017

Tillandsia xerographica homehtui pois

Ilmakasvit ovat ihania. En vain tajua, miten saisin ne pysymään hengissä. Luulen tekeväni teoriassa kaiken ihan oikein, mutta silti aina feilaan. Nyt minulta menehtyi salvadorintillandsia (Tillandsia xerographica), se isokokoinen yksilö, jonka sain keväällä HUONE ett RUM -lifestylepuodilta. Arvatkaa, paljonko pännii.

Se oli iso ja hieno. Pidin sitä näkyvällä paikalla tv-tasolla ja olin siitä aika ylpeä. Kerroin siitä kauhujuttuja kavereilleni (jotka uskovat sinisilmäisesti kaiken, mitä sanon kasveista, joten voin asiantuntijan statukseni varjolla aina välillä jekuttaa heitä tarinoimalla erikoisen näköisistä huonekasveistani vaikka mitä - kunnes juttu menee liian pitkälle ja jään kiinni). 

Alkaessani tutkia, olisiko tämä tillandsia enää mitenkään pelastettavissa, nyhdin irti sen alimmaisia lehtiä, kunnes huomasin kasvupisteen päässeen kokonaan mätänemään.

Yritin pitää salvadorintillandsiastani hyvää huolta ja noudattaa Living with Air Plants -kirjasta saamiani vinkkejä sen hoitoon. Uppokastelin sen noin kerran kuussa. Lannoitin sitä pari kertaa kesäkaudella. Ravistelin veden huolellisesti pois sen lehtiruusukkeesta aina kastelun jälkeen ja jätin sen muutamaksi tunniksi nurin pyyhkeen päälle. Se sijaitsi avoimella, ilmavalla paikalla hyvässä valossa. Silti se yhtäkkiä vain homehtui hengiltä.

En aio hankkia uutta, sillä hinta on niin kova ja epäonnistumisen pelko todellinen. 

Ilmakasveistani myös Tillandsia caput-medusae ja T. melanocrater näyttävät voivan vähän huonosti, joten arvelen, että seuraavaksi menehtyy jompi kumpi niistä. Sen sijaan T. ionantha on hyvässä kunnossa, tai ainakin se on ryhtynyt kasvattamaan hurjasti uusia juuria, joten sen suhteen uskallan olla toiveikas. T. argentea 'Mexico' on puolestaan hämmentävä, sillä sen lehdenpäät kellastuvat jatkuvasti, vaikka muuten se vaikuttaa voivan ihan kohtuullisesti.

Lehtiruusuke oli sisältä aivan homeessa.

Miksi tämä on niin vaikeaa? Ovatko asuntomme olosuhteet vain aivan harvinaisen epäedulliset tillandsioille? Pitäisikö niitä ryhtyä kuivamaan kastelun jälkeen tuulettimella? Vai onko uppokastelun kesto puolesta tunnista tuntiin liian pitkä? Viitsiikö tähän kämppään enää hankkia lisää ilmakasveja? Nyt ollaan taas kysymysten äärellä.

12.10.2017

Vaellusmuistoja Salamajärveltä ja oppitunteja olosuhteiden huomioimisesta

Tuulen humina massiivisten ikihonkien latvuksissa. Sateen ropina huppuun. Töyhtötiaisten pirteä tirritys ja hippiäisten piiskutus. Kostean syksyisen metsän tuoksu, sienten ja sammalien tuoksu, maan tuoksu. Leirinuotion savun haju hiuksissa ja vaatteissa. Harmaa taivas, vihreä sammal, punaiset marjamättäät, lämpimän punertavat männynoksat ja syysasuisten lehtipuiden kirkkaat keltaisen ja oranssin sävyt. Suoraan mättäiltä napsittujen, sateen raikkaaksi pesemien puolukoiden kirpeä makeus ja variksenmarjojen mehuisuus.

Tämä aarniometsässä vietetyn hetken tunnelma nousee päällimmäisenä mieleeni, kun ajattelen viimeviikkoista vaellusreissuamme Salamajärven kansallispuiston nurkilla.

Vahvoina muistoista nousevat myös iltahämärässä ylitetyn värikylläisen suon seisahtunut tunnelma, epäilyttävän kellertävän jokiveden miellyttävä maku, laajoissa kivikoissa ja liukkailla pitkospuilla taiteilun hermojaraastava jännitys, ruskan kaikki värit, korpin raakunta, joutsenten huudot, metsämyyrän pienten tummien silmien tuijotus, harmaa järvimaisema, solisevat virrat, elämäni parhaat vaellusruuat, illat tulen valossa, yöt sumuisessa säkkipimeydessä sekä tiaisten ja punatulkkujen äänet odottamattoman aurinkoisena aamupäivänä.

Kulkiessamme läpi Ison Koirakankaan vanhan metsän kohtasimme tällaisen vaikuttavan maastoesteen. Onneksi sillä hetkellä sade oli rauhoittunut sen verran, että rohkenin napata kameran nopeasti esiin taskusta ja räpsäistä.

Jostain syystä päällimmäisenä ajatuksissani eivät ole märkyys, kylmyys, loputtomalta tuntuva vapina, yskä, nuha, kurkkukipu ja yleinen heikotus. Ehkä tämä on taas se minun päässäni aika usein aktivoituva "ikävät asiat jätetään omaan arvoonsa" -juttu, jonka ansiosta vaeltaminen näyttäytyy mielikuvissani vallan mukavana puuhana, vaikka tosiasiassa siihen sisältyykin joskus myös eräitä epämukavampia seikkoja. Niihin lukeutuu mahdollinen sairastuminen vaellusolosuhteissa.

Minä vilustuin jälleen, joten meidän piti luopua leikistä ja lähteä kesken matkaa kotiin.

Olimme suunnitelleet haahuilevamme Salamajärven maisemissa liki viikon, mutta palasimmekin kotiin jo muutaman retkipäivän jälkeen. Toki osasyynä tähän päätöksen oli myös se, että toveri Krotti oli nukkunut yönsä aivan systemaattisen huonosti, joten hän alkoi käydä väsyneeksi, unettomat yöt ahdistivat ja jatkuva sade lannisti häntä. Myös yöllä pyörimisestä kipeytyneet hartiani äänestivät kotiinlähdön puolesta.

Aallot riensivät kohisten Koirajärven harmaalta selältä ja särkyivät rantakivikkoon.

Sairastumiseni johtui pitkälti kahdesta kerrassaan amatöörimäisestä virheestä. Olin todellakin aliarvioinut sen, miten vakavasti ihmistä alkaa siinä kohtaa paleltaa, kun kaikki on enemmän tai vähemmän märkää. Lisäksi en ole nähtävästi vieläkään sisäistänyt astman merkittävää vaikutusta tällaisiin asioihin.

Vaikka olin liikkeellä hyvin vettäpitävässä kurapuvussa, jatkuva sade puski väkisin sisään takin hihoista ja kaulahuivia pitkin myös pääntiestä kastellen hihat ja kaulukset. Hiukset eivät pysyneet täysin hupun sisällä, vaan pääsivät osin kastumaan. Vanhat kumisaappaani alkoivat taas vaihteeksi vuotaa. Ilma oli niin kosteaa, että kaikki tuntui jatkuvasti hiukan nihkeältä.

Ylitimme Tauslamminnevan tihenevässä hämärässä. Päivät olivat lyhyitä. Valoisaa aikaa ei riittänyt kovin pitkiin päivätaipaleisiin. Piti kiiruhtaa, ettei pimeä yllättäisi ennen leiripaikalle pääsyä.

Illalla leirissä minulla ei ollut riittävästi kuivaa ja siten lämmintä päällepantavaa, sillä en halunnut riskeerata yövaatteiden kuivana pysymistä ottamalla niitä käyttöön ennen nukkumaanmenoa - leiriaskareissa tarvittiin kuitenkin jatkuvasti sitä samaa, sisäpuoleltakin paikoin märkää takkia ja vuotavia saappaita - joten piti sinnitellä parilla pitkähihaisella, jotka nekin olivat tietysti pian aika kosteat.

Niinpä hytisin kylmästä kaiken aikaa, jos en kävellyt reippaasti, sahannut halkoja tai muuten heiluskellut ympäriinsä. Tulen lämpökään ei tepsinyt, eikä kamppeita pystynyt oikein kuivattelemaan nuotiolla, kun taivaalta vain vyöryi vettä. Alkumatkan yöpymispaikkamme olivat erilaisia laavuja, joten kuivaa ja kunnolla tuulensuojaisaa sisätilaa ei tullut vastaan. Autiotuvat olisivat olleet edessä vasta vaelluksen loppupuolella, sillä etenimme Hirvaan kierrosta vastapäivään.

Koska olin jo valmiiksi kylmissäni, hytisin vielä makuupussissakin koko iltayön, kunnes tein ehkä vähän hasardin mutta hyvin tarpeellisen siirron ja puin yökerrastojen päälle vielä hiukan kävelystä nihkeät patikkatrikooni. Krotin vaihtovaatteista löytyi myös yksi vapaa kuiva paita lainaksi, ja vaikka se olikin ohut, siitä oli paljon apua. Pidin myös pyyhettä ylimääräisenä peittona. (Vähänkö olen raju repa!) Sama hytinäkuvio toistui yöstä toiseen, mutta onnistuin kuitenkin saamaan itseni aina lopulta lämpimäksi puolenyön jälkeen ja nukkumaan.

Kun heräilimme aamun puolelle siirtyneiltä yöuniltamme Nielujärven nurkalla Matkusjoen suulla sijtaitsevalla laavulla, aurinko pilkahti esiin. Hetken oli hyvin valoisaa, pisarat kimalsivat ja ruskan värit hehkuivat.

Kotiin ja PEF-mittarin ääreen päästyäni havaitsin, etten potenut pelkästään hiukan epämukavaa ja vain potentiaalisesti riskaabelia hengitystieinfektiota vaan myös hiukan viheliäisempää astmatulehdusta. Astman pahenemisen hoitaminen niissä olosuhteissa olisi ollut isompi haaste - ja sen kanssa vaelluksen jatkaminen myös ehkä melkoisen epäterveellistä ja tyhmää touhua.

Öisin oli vain pari astetta plussan puolella, joten kylmän ilman hengittämiseltä ei olisi voinut välttyä (en omista hengitysilman lämmitintä, mutta nyt kyllä harkitsen hankintaa), eikä yleistä palelemista olisi voinut auttaa kuin vasta parin päivän päästä autiotuvalla. Kortisonipillereitä oli mukana vain yhden vuorokauden annos aivan akuutteja allergiahätätilanteita varten. Satunnaiselta nuotionsavulle altistumiselta olisi voinut pelastua vain lopettamalla tulien tekemisen kokonaan, koska sateessa nuotio nyt tietenkin savuttaa aina.

Siinä kohtaa minä todella tiedostin, miten hyvän päätöksen olimmekaan tehneet, kun olimme päättäneet suunnata tien varteen, törsänneet pienen omaisuuden taksimatkaan päästäksemme takaisin automme luokse ja lähteneet yön selkään reissaamaan kohti kotia. Jos sateen ja unettomuuden lannistama toveri Krotti ei olisi ollut mukana pitämässä meistä molemmista huolta, olisinko ollut jääräpäisempi ja jatkanut kylmissäni eteenpäin rynttäämistä?

Vastapaistettu lämmin rieska nostattaa kyllä mielialaa, oli fiilis miten tautinen tahansa! Ihmettelen, miksen ole itse koskaan hoksannut, että retkikeittimellä voi kokkailla paljon muutakin kuin yllätyspataa.

No, onpahan tämän myötä ainakin sisäistetty taas muutama hyvin olennainen seikka.

Ensi kerralla viikoksi sateeseen lähtiessäni otan mukaan ainakin pari ylimääräistä lämmintä kerrastoa, jotta vaatteidenvaihtojatkumo märistä nihkeiden kautta kuiviin vaihettuisi paremmin, eikä öisin tarvitsisi hytistä ja keksiä erikoisratkaisuja. Hankin ehkä uudet kumisaappaat. Hengitän öisin maskin läpi tai pidän ohuen huivin sijaan vähintäänkin paksua pipoa naaman päällä. Kiinnitän entistä enemmän huomiota sateen pitämiseen kuoritakin ulkopuolella. Pakkaan kokonaisen kortisonikuurin mukaan.

Nyt voisi osuvasti kysyä: "Miten meni noin niinku omasta mielestä?" Vastaukseni olisi kaikesta huolimatta, että ihan hyvin, vaikka koko homma menikin lopulta päin prinkkalaa.

Lähtisin joka tapauksessa uudestaan vaikka heti. Ei kaduta, vaikka haastavasta sääennusteesta huolimatta menimme. Sitä kyllä kadun, etten puntaroinut riskejä ja varautunut niihin yhtään paremmin kotona ennen lähtöä. Harmittaa myös, että piti törsätä taksikyytiin, mutta sellaista sattuu. Oppimiskokemuksia olosuhteiden huomioimisesta ja omista fyysisistä rajoitteista tämä vaelluksenpätkä todellakin tarjosi.

Kauniiden tunnelmakuvien jälkeen pitää kyllä pläjäyttää retken todellisuus tiskiin näin postauksen päätteeksi. Siellä satoi noin 90 % ajasta. Välillä satoi vähemmän, välillä vähän enemmän. Nielujärvellä tuli ihan kaatamalla.

Tässäpä nämä ensimmäiset fiilikset reissusta. En ehkä postaa mitään perinteistä patikkakertomusta retkestämme vaihe vaiheelta, sillä etenimme suhteellisen lyhyen pätkän Hirvaan kierrosta, jonka reittiselostuksen voi lukea Luontoon.fi:stä, ja reissun vaikuttavimmat muistot tulikin jo mainittua tässä. Sen sijaan haluaisin vielä erikseen kirjoittaa ajatuksiani Salamajärvestä vaelluskohteena, sen luonnosta ja reissukokemuksestamme muuten sekä tietysti niistä vaellusruuista. Samalla pääsen jakamaan muutaman kuvan lisää.

Voisin listata #100hetkeäluonnossa-haasteeseen tältä reissulta viisi luontohetkeä, joten numerossa 91/100 mennään. Ollaankin jo ihan odottamattoman pitkällä.

Tässä vielä linkki seuraavaan vaelluspostaukseen.

8.10.2017

Kuukausikollaasi 9/2017

Täällä taas! Ajattelin näin alkajaisiksi postata kuukausikollaasini syyskuulta ja ryhtyä kokoamaan vaelluskuulumisia vasta joskus ensi viikolla. Kun katselin syyskuun kuvakansioitani, ihmettelin hetken, olenko tehnyt mitään muuta kuin sienestänyt. No, kyllä sieltä muitakin juttuja alkoi tulla vastaan, mutta oli tämä syyskuu joka tapauksessa aika sienipainotteinen. Kasasin kollaasiin sienten lisäksi kuvat muutamasta mukavasta tapahtumasta, yhdeltä iltaretkeltä, jolla ei sienestetty, sekä tietysti oman viljelylaatikon auringonkukasta.


Haperoita | Auringonkukka | Limasieniä | Mahdollisuuksien tori | Ruissalo | Veneet esillä | Tieteen päivät & Tutkijoiden yö | Osta tilalta! -päivä | Kärpässieni

Linkit ohjaavat tällä kertaa itse tapahtumien sivuille, eivätkä aiheeseen liittyviin postauksiini, koskapa en ole ehtinyt postata niistä mitään, enkä kaikista välttämättä enää postaakaan.

#kollaasihaaste #kuukausikollaasi