blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kevättä kaupungissa

6.4.2017

Aurajoki on yksi niistä seikoista, joiden johdosta Turku on tosi mukava paikka olla. Kyllä jokirannassa kelpaa! Talvella siellä ei tule hengailtua kuin satunnaisesti, mutta säiden lämmetessä joki alkaa taas vetää puoleensa. Tässä päivänä eräänä kuljeskelin pari tuntia rantoja pitkin, ensin tätä puolta sataman suuntaan, sitten toista puolta takaisin, ja havainnoin matkalla kevään merkkejä.

Joki oli jo pitkälti vapaa jäistä, mutta yöpakkanen oli vetänyt pinnan riitteeseen. Naurulokit olivat jo ottaneet tilan haltuun. Jokunen kalalokki ja yksinäinen harmaalokkikin oli paikalla. Tavallisia ankkoja uiskenteli joessa, mutta talven yli Förin aukolla viihtynyttä tavia ei enää näkynyt. Sää oli hurjan tuulinen ja kuiva, joten hengittäminen ei ollut erikoisen mukavaa, mutta auringonpaiste ilahdutti.

Kevät koittaa Aurajoelle! Tiedättekö muuten, miten jännä ääni syntyy, kun tuuli hajottaa riitettä?

Maanantaina kävin Runosmäen marketilla käyttämässä äänioikeuttani ja kotiin kulkiessani kohtasin ensimmäiset leskenlehdet näillä nurkilla. Niitä oli kyllä tullut vastaan jo aiemmin yliopiston pihassa, mutta Runosmäestä en ollut vielä löytänyt. Laulavien peippojen määrä lähiössä oli myös tuplaantunut yön aikana - sunnuntaina kuulin vain kaksi, mutta nyt niitä oli äänessä neljä.

Pakko tässä kohtaa muistuttaa vielä, että käyttäkää ihmeessä äänioikeuttanne, jos teillä sellainen on. Vaalipäivä on sunnuntaina. Silloin siis suunta vaaliuurnille, jos ennakkoäänestys jäi tekemättä. Itse olen silloin vielä viikonloppuretkellä, joten äänestin ennakkoon, etten vain missaisi mahdollisuutta. Kuten sanottu, se joka ei äänestä, ei saa sitten valittaa, että meillä on huonot päättäjät.

Leskenlehtiä! Nyt saisivat jo kimalaiset ja perhosetkin lähteä liikkeelle. En ole havainnut vielä yhtäkään.

Postaan taas kännykkäkuvia. Miten nostalgista. Tästä urbaanista luontoretkeilystä jokirannassa voisi tulla kyllä ainakin yksi luontohetki #100hetkeäluonnossa-haasteeseen. Mennään siis numerossa 15/100.

Nyt edessä on muutama päivä ulkona, ja ensi viikolla ajattelin pitää vähän taukoa sähköpostien ja sitä myötä myös blogikommenttien lukemisesta. Postauksia kyllä ilmestyy, mutta palailen juttelemaan viikon päästä.

4 kommenttia

  1. Aurajokiranta on kyllä tunnelmallinen! Siinä on ihan keskieurooppalaista tunnelmaa. Ehkä aina en allekirjoita "Varför Paris"-fraasia, mutta Aurajokirannassa kyllä. Vesikin on samanväristä kuin Seinessä muistaakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, juu, hyvä valokuva jokirannasta menisi kyllä hyvin minkä tahansa keskieurooppalaisen kulttuurikaupungin kuvasta. :D

      Poista
  2. Kaunista on siellä ja leskenlehtiä jo näkyvissä, täällä saadaan vielä odotella niitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on edennyt täällä tosiaan ihan mukavassa aikataulussa. Eiköhän ne pian ilmesty teillekin. :)

      Poista