blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Lupausten aika

31.12.2016

Vuodenvaihde. Kaikkialla ympärilläni ihmiset listaavat taas toinen toistaan mahtipontisempia uudenvuodenlupauksia, joista monista valitettavasti jo heti kättelyssä tietää, etteivät ne tasan tule toteutumaan - ja monet niistä, jotka lopulta ehkä toteutuvatkin, melko varmasti ottavat enemmän kuin antavat. Se laittaa aina miettimään tämän sortin tavoitteiden asettamisen mielekkyyttä.

Miksi luvata jotakin, jos melko varmasti ei pysty pitämään lupaustaan? Miksi luvata jotakin, joka tuottaa vähänlaisesti iloa mutta kuluttaa paljon yksilön psyykkisiä resursseja? Annetaanko niitä suuria lupauksia siksi, että vaikutettaisiin paremmilta ja menestyvämmiltä ihmisiltä - siis ettei niitä ole tarkoituskaan lunastaa, kun eihän kukaan kuitenkaan tule myöhemmin kyselemään niiden perään?

Miten moni suurien lupausten antaja oikeasti ajattelee lunastavansa lupauksensa seuraavan vuoden sisällä - ja kokee itsensä kehnonlaiseksi henkilöksi sitten, kun huomaakin tyystin epäonnistuneensa? Miten moni ajattelee ihmistä suurempiin tavoitteisiin pyrkimisen tekevän elämästä lopulta onnellista?


Olen kyllä sitä mieltä, että elämässä ylipäätään on ihan hyvä olla tavoitteita ja joskus ehkä aikarajojakin. Kuitenkin, jos tavoitteet laittaa liian korkealle tai niitä asettaa itselleen liikaa liian lyhyelle ajalle, millä todennäköisyydellä niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä? Jos on jo lähtökohtaisesti hiukan epävarmaa, pystyykö saavuttamaan tavoitteitaan - tai edes osaa niistä - itselleen asettamassaan määräajassa, tuottavatko ne vain turhia epäonnistumisen kokemuksia?

Jos työuupumukseen sairastuminen on minulle jotain opettanut, niin ainakin sen, että liiallinen kunnianhimo ja aina vain korkeammalle tähtääminen saattaa olla hengenvaarallista. 

Nykyään olen sitä mieltä, että on parempi elää vähän hitaasti ja laiskastikin kuin kuolla täydellisyyttä tavoitellessaan. Vielä joitain vuosia sitten asenteeni oli aivan toinen. Silloin en vielä tiennyt, miten vaarallista niin sanottu perfektionismi voisi olla. Ajattelin, että on hyvä, kun on suuria tavoitteita ja kunnianhimoa, halua menestyä ja olla paras. Sitähän yhteiskuntammekin pyrkii nykyään jäsenilleen opettamaan. Sitä ei oikein osata pitää riskinä.


Niinpä katson asiakseni välillä vähän paasata kaikille sata lasissa paahtaville menestyjille, miten tärkeää on antaa itselleen armoa, antaa anteeksi, antaa olla ja joskus vain sanoa "ei" sen sijaan että sanoisi "kyllä", vaikka kuinka tekisikin mieli ottaa vastaan vielä vähän lisää tekemistä. Pelkään, etteivät edes kaikki lähipiirini ihmiset välttämättä tajua, miten vakavasta asiasta on kysymys, vaikka he ovatkin nähneet, mitä minulle tapahtui.

Mitä minulle sitten tapahtui? No, aluksi olin onnellinen ja reipas nuori ihminen. Halusin tehdä kaiken, olla kaikkea ja kaikkialla, olla aina paras ja hauskin ja hienoin ja letkein ja iloisin ja menestyvin tyyppi - ja sen mukaisesti minä elinkin. Asetin isoja tavoitteita ja tiukkoja deadlineja. Sitten törmäsin omaan rajallisuuteeni ja lopulta olin vain puhkipalanut, hätääntynyt, sairasteleva, yökaudet valveilla pyörivä hermoraunio, joka edelleen vaan hymyili, ettei kukaan saisi tietää. Rankka oppitunti resurssien rajallisuudesta.


Niin että, jos nyt on ihan välttämätöntä tehdä joitakin lupauksia uudelle vuodelle, haluaisin lämpimästi suositella sellaisia pieniä ja selvärajaisia tavoitteita, jotka on suhteellisen helppo saavuttaa. Sellaisia, jotka todennäköisimmin tuottavat onnistumisen kokemuksia. Ei sellaisia, joita tavoitellessaan melko varmasti näännyttää itsensä. Eikä sellaisia, joita ei ole oikeastaan edes mahdollista tai ainakaan kovin todennäköistä saavuttaa.

Haluaisin suositella sellaisia erityisesti niille, jotka ovat eniten taipuvaisia tekemään tosi pitkiä ja monimutkaisia tavoitelistoja itselleen. Tämä koko juttuhan ei nimittäin koske välttämättä ollenkaan niitä tyyppejä, jotka muutenkin ottavat enimmäkseen lunkisti, eivätkä vaadi itseltään yleensäkään liikaa ja osaavat antaa itselleen anteeksi epäonnistumisensa. Sellaisilla luulisi harvemmin olevan vaikeuksia ylisuorittamisen kanssa.


Miten olisi perinteisten menestymis- ja edistysmislupausten sijaan yksinkertainen, ystävällinen lupaus itselle? "Lupaan antaa itselleni enemmän anteeksi." "Lupaan olla vaatimatta itseltäni liikaa." "Lupaan mennä lepäämään ja jättää työt/opiskelut/harrastukset ja henkilökohtaiset vaatimukseni sikseen, jos tunnen olevani uupunut." "Lupaan antaa itselleni luvan rakastaa itseäni enemmän." Sen sorttinen.

Vuosi sitten lupasin, etten syyttäisi itseäni enää sellaisista asioista, joihin en ole itse syyllinen tai joille en mahda mitään. En ole täysin varma, onnistuinko ihan täysin pitämään lupaukseni, mutta luulisin, että kyllä enimmäkseen, ja olen hyvin tyytyväinen sen johdosta. Vielä en tiedä, aionko tehdä lupausta ensi vuodelle, mutta se selvinnee tämän illan aikana.


Oikein mukavaa uutta vuotta kaikille ja lämmin kiitos kuluneesta vuodesta!

PS. Olen näillä hyasinttikuvilla taas mukana Mansikkatilan mailla -blogin Kukkailottelua-haasteessa, jotka jatkuu ensi vuonnakin. Jos tykkäätte kauniista kasvikuvista, käykää tsekkaamassa muutkin haasteeseen linkitetyt postaukset. Jos postaatte itsekin kasveista, osallistukaa toki linkitykseen!

Tunnelmapoimintoja joululta

28.12.2016

Minä vietän välipäiviäni viheliäisen yskäflunssan kourissa. Onneksi se kuitenkin iski kunnolla vasta nyt joulun jälkeen. Jaksoin menestyksekkäästi kyläillä ja juhlia joulunpyhinä. Nyt en voi tehdä oikein muuta kuin nukkua tai istuskella sohvalla - mutta ainakin olen saanut joulun valokuvat käytyä läpi hyvissä ajoin ja lähetettyäkin jo osalle niitä toivoneista. Tässä vielä joitakin tunnelmapoimintoja joululta ennen kuin käännetään katseet kohti uutta vuotta.

Oman kodin joulukukkaset.

Punaiset tulppaanit ovat minulle vuodesta toiseen joulun kestohitti. Ostimme niitä ja teimme pari erilaista asetelmaa. Toiseen tuli myös kuusenoksia, vaikka niiden läsnäolo saakin leikkokukat nuupahtamaan vähän ennenaikaisesti. Kestivät kuitenkin ihan hyvin joulun yli. Kukkien ohella esillä oli toki muitakin koristeita.

Mikäs sen tärkeämpää kuin tv-tason koristelu?

Kirkkaat lasipallot ja Menneen ajan joulumarkkinoilla myymättä jääneet paperienkelit päätyivät tauluhyllyn reunaan.

Pieni joulukuusemme koristeltuna ja joululahjat kuusen alla.

Vietin jouluaattoa jälleen vanhempieni luona landella. Keli oli märkä ja lumeton. Kovan tuulen ja tihuttelevan sateen vuoksi emme toteuttaneet perinteistä jouluretkeämme Ruissaloon, vaan kävimme vain pikku lenkillä lähiseudulla. Oli harmaata mutta melkoisen kaunista kuitenkin.

Joulukävelyn tunnelmallista maisemaa.

Mamin jouluhavuasetelma.

Tapaninpäivänä kyläiltiin Lohjalla. Kävimme kävelyllä juuri ennen iltahämärää, ja räpsin kymmeniä kuvia auringonlaskun pehmeistä sävyistä idyllisen maalaismaiseman yllä. Tien varren ojassa hypähteli töyhtötiainen, jota yritin myös kuvata, mutta pieni vikkelä lintu ja vähäinen valo eivät ole paras yhdistelmä tällaiselle kuvaajalle.

Pastellia ja kultaa.

Tämä on ehkä suosikkini kaikista tapaninpäivän kävelylenkin räpsyistä. Mikä tunnelma!

Minusta märkä ja lumetonkin joulu voi olla hyvin kaunis ja tunnelmallinen. Ei haittaa yhtään, vaikka on vähän synkkää.

Hyasintti allergiaystävällisesti

27.12.2016

Monet suositut joulukasvit ovat hyvin vahvasti allergisoivia, ja voimakkaasti tuoksuvat kukat saattavat aiheuttaa oireita myös tuoksuyliherkille. Olen siitä onnekas, että pystyn pitämään joulutähteä ja jopa kuustakin sisällä asunnossa, mutta vaikkapa amaryllistä tai hyasinttia ei teoriassa voi tuoda meille ollenkaan allergiakohtauksen uhalla. Vain teoriassa, koska tänä jouluna keksimme helpon konstin, joka mahdollisti hyasintin ottamisen meillekin.


Saan lieviä oireita hyasintista, vaikkei se olisi edes kukassa vielä, ja kukinnan alettua en pärjää sen kanssa enää ollenkaan. Onneksi kasvin voi kuitenkin sulkea kannelliseen lasipurkkiin, jonka läpi sitä voi ihastella, mutta allergeenit eivät pääse leviämään purkista huoneilmaan. Muut ei-allergiset kanssaeläjät voivat sitten halutessaan varovasti nuuhkia hyasintin tuoksua kantta raottamalla, kunhan sen jälkeen tuuletetaan huone kunnolla.

Meillä hyasintti on nyt pärjännyt jo milteipä viikon suljetussa purkissa muutamalla kannen avauksella, joten ratkaisu toimii todistetusti aika hyvin. Elävää kasvia ei voi tietenkään pitää kovin pitkään purkissa ilman ajoittaista tuuletusta, muuten se "tukehtuu". En tiedä, mikä olisi sellainen ilmanvaihdon vähimmäismäärä, jolla hyasintti vielä juuri ja juuri pärjäisi, mutta ainakin pari päivää putkeen se näyttää menevän ihan hyvin tuulettamatta.

Laitoimme kasvin ensin ihan tavalliseen vanhaan lasipurkkiin, mutta se kasvoi sieltä parissa päivässä ulos.

Niinpä hankimme tällaisen korkeamman purkin, jonka suun suljimme kelmulla ja peitimme vielä nätisti juuttikankaalla.

Lasipurkki on pysynyt yllättävän hyvin kirkkaana, vaikka kasvi ja sammal erittävätkin hiukan kosteutta.

Eiköhän tämä ratkaisu toimisi muillekin kasveille. Suosittelen kokeilemaan, jos haaveilet joulukukkien ottamisesta kotiin mutta et allergia-, astma- tai yliherkkyysoireiden vuoksi voi pitää niitä sellaisenaan sisätiloissa.

Talvipäivänseisaus

23.12.2016

Vuoden pisin yö on jälleen takana päin. Olo on yhtä aikaa haikea ja helpottunut. Pelkään pimeää, joten luonnollisesti rakastan eniten sitä aikaa vuodesta, kun on enimmäkseen valoisaa - mutta toisaalta talven pimein hetki on mielettömän tunnelmallinen ja jotenkin aivan erityisen juhlava. Vuodesta toiseen se tekee minuun aina yhtä suuren vaikutuksen, kun päivät vain lyhenevät lyhenemistään ja lopulta ilta alkaa hämärtyä jo kello kolmen aikaan. Se on jotenkin niin kaunista. (Vaikka onhan se toki vähän masentavaakin.)


Tykkään siitä, että nykyisen kalenterimme joulunpyhät ovat hyvin lähellä talvipäivänseisausta - eivät nyt ihan täsmälleen sen oikean päivän ympärillä, mutta kuitenkin niillä kieppeillä. Käsittääkseni kristillistä joulua alettiin aikanaan viettää samaan aikaan talvipäivänseisaukseen liittyvien ei-kristillisten juhlien kanssa mahdollisesti siksi, että uusi tapa syrjäyttäisi vanhat. Kuitenkin tämä valinta tavallaan myös pönkitti vuoden lyhimmän päivän merkitystä juhlapyhänä. Jonkin ihan toisen ajankohdan valitseminen olisi ehkä saattanut johtaa siihen, ettei ennen niin suositun talvipäivänseisauksen aikaan olisi lopulta juhlittu enää mitään, ei ainakaan kovin isosti. Olen iloinen, että juhlitaan.

Itse toki juhlin yleensä sekä että, niin varsinaisena talvipäivänseisauksena kuin joulunpyhinäkin. Talvipäivänseisauksesta on viime vuosina muodostunut minulle vähän enemmän sellainen biletysjuhla, jonka vietän usein kavereitten kanssa kaupungissa, kun taas joulua juhlin perinteisesti perheen parissa lapsuudenkodissani landella, ehkä astetta rauhallisemmin. Onpahan enemmän päiviä, joista valita, minkä viettää missäkin paikassa ja seurassa. Ehtii juhlia enemmän. (Ja sitä vartenhan minä elän? Eiku.)


Tänä vuonna en tosin ollenkaan ehtinyt enkä jaksanut laittaa mitään isoja bileitä pystyyn talvipäivänseisauksen kunniaksi, mutta Pölle ja Mölysammakko tulivat meille kyllä istumaan iltaa, ja me sitten herkuttelimme ja nautiskelimme juomia samalla, kun Krotti leipoi joulutuliaisia duunipaikalleen. Olen ollut melkoisen uupunut viime aikoina, joten halusin juhlia vähän pienemmin, jotta jaksaisin panostaa joulunviettoon.

Olisi nimittäin tosi ankeaa olla jouluaattona ihan naatti niin, ettei jaksaisi pahemmin jutella saati valvoa, vaan nukahtaisi sohvalle heti ruuan jälkeen. Pitää siis säästää voimia ja nukkua hyvin. Onneksi jouluun on vielä pari päivää aikaa, joten enköhän ennätä levätä ja rentoutua sitä odotellessa. Juoksevia hommia on kyllä valitettavasti vielä vähän hoitamatta, mutta ainakin se isoin ja kauhein työ (sen artikkelikässärimme viimeistely ja lähettäminen takaisin toimitukselle) on nyt onneksi jo saatu pois keskeneräisten asioiden listalta.

Nyt nukkumaan!

Mukana haasteessa: #kukkailottelua @mansikkatilanmailla

Perhoskämmekkä tuli taloon

20.12.2016

Jostain syystä olen siinä luulossa, että orkideat ovat kauhean vaikeita huonekasveja. Olen kuitenkin jo pitkään kokenut kiusausta hankkia - vaikkapa ihan vain kokeeksi - jonkin kivan orkidean meille ja katsoa, miten pitkään saisimme sen selviämään. Ne vain tuppaavat olemaan sen verran kalliita, ettei viitsisi millään ostaa täyteen hintaan, jos kasvi sitten kuoleekin puolen vuoden sisällä.

No, onneksi milteipä kaikilla huonekasveilla on sesonkinsa, jonka päättyessä vihermyymälät hankkiutuvat ylijääneistä eroon ihan naurettavan halvalla. Siinä vaiheessa kasvit saattavat toki näyttää vähän ankeilta lakastuvine kukkineen, mutta joukossa on usein myös ihan siedettävän hyväkuntoisia yksilöitä, joilla saattaa hyvinkin olla vielä toivoa, jos niiden hoitoon vain jaksaa panostaa.

Niinpä meillekin sitten lopulta kotiutui vähän riutunut perhoskämmekkä Honkkarista 50 sentin ulosheittohintaan. Eipähän tarvitse ainakaan surra hukkaan mennyttä rahaa, jos tulokas ei selviäkään kovin kauaa hengissä. Juuri sopiva "ihan kokeeksi vain" -hankinta. Nyt jännätään, miten tämä yksilö pärjää. Jos se pärjäilee edes jonkin aikaa, voi seuraavasta sitten harkita vaikka maksavansakin jo jotain.


Koska uusi kämmekkämme kaipasi ympärilleen jotain fiiniä asetelmaa, siirsin sen kaveriksi niin ikään kuolemaa tekevän agaaven ja Aalto-tiukkupurkillisen kiviä. Nyt meillä on sitten kaksin kappalein riutuvia eksoottisia kasveja lasipurkeissa aitiopaikalla keskellä huonetta. Vedonlyönti käyntiin - kumpi kuolee ensin, kämmekkä vai agaave?

Oikeasti haluaisin tietenkin molempien selviytyvän, mutta ainakin nyt tuon agaaven elämä on näyttänyt olleen viimeisen vuoden ajan yhtä surullista alamäkeä. Yllätyn todella, jos se tuosta vielä nousee uuteen kukoistukseen. Se on aika harmillista, koska eksoottinen erikoisagaave oli mielenkiintoinen kasvi, jonka olisin toivonut kasvavan isoksi.


Onko teillä kokemusta orkideoista? Onko niiden hoitaminen oikeasti jotenkin hirveän paljon vaikeampaa kuin muiden huonekasvien?

Kultaisen Hirven muistolle

19.12.2016

Kultaista Hirveä ei enää ole. Ravinteli on sulkenut ovensa viimeistä kertaa. En päässyt osallistumaan Hirven viimeiseen iltaan, sillä olin menossa toisiin bileisiin, joten kutsuin sitten jo edellisenä iltana perinteistä Hirvi-porukkaamme koolle hyvästelemään merkittävää juhlapaikkaamme. Hirvessä on vuosien varrella istuttu monena tärkeänä päivänä nauttimassa hyvistä tarjoiluista ja tosi leppoisasta palvelusta.

Hirven olemassaolon toiseksi viimeisenä iltana tupa oli aivan täynnä ja ruokien saamisessa kesti - ihan ymmärrettävästi - tosi kauan. Onnistuimmekin viettämään kahden ruokalajin päivällisen parissa varmaan kolme tuntia. Minä tilasin tällä kertaa hirvileivän - sen näennäisen pienen ja yksinkertaisen annoksen, jota kukaan porukastamme ei ole varmaan koskaan saanut yksin syötyä loppuun, sillä hirvenkäristystä on leivän päällä petollisen valtaisa vuori. Jälkkäriksi otin sacherkakkua ja lumumbaa. Kyllä oli syntistä!

Tuntuu tosi oudolta, ettei Kultaista Hirveä enää ole. Se esiintyy jo monissa vanhempiemme nuoruuden aikaisissa kertomuksissa, ja minä en tietenkään edes muista aikaa, jolloin sitä ei olisi ollut olemassa. Aina yhtä rehellinen, pöljä ja naurettava, huonon huumorin tyyssija. Paikka, jossa en muista koskaan kohdanneeni vaikeuksia erityisruokavalioasioiden kanssa. Paikka, jonka kasvispihviannos hipoi täydellisyyttä ja jossa riista tarkoitti - ainakin ravintelin henkilöstön mukaan - aina suomalaista villieläintä, eikä mitään uusseelantilaista tarhattua saksanhirveä.

Kultainen Hirvi oli juuri sellainen paikka, jossa köyhähkö opiskelija saattoi istua vappuna leikkimässä olevansa fiinissäkin ruokaravintolassa, mutta selvitä silti ateriasta viidellätoista eurolla ja saada kuitenkin mahansa kunnolla täyteen.


Löytyykö blogini lukijoista muita Kultaisen Hirven kävijöitä? Ehdittekö osallistua Hirven peijaisiin? Minkälaisia muistoja teillä on Hirvestä?

Viherlassilan joulutunnelmia

18.12.2016

Viherlassilan puutarhamyymälä on pitänyt tässä joulukuun aikana parina viikonloppuna pieniä joulumarkkinoita. Omien verkkosivujensa mukaan Viherlassila haluaa näiden tapahtumien myötä tehdä hyvää edistämällä sitä, että jouluun käytetyt rahat menevät pienille paikallisille toimijoille. Olihan niitä markkinoita tarpeen käydä ihastelemassa. Samalla tuli katsastettua myymälän kasvitarjontaa ja tehtyä vähän hankintojakin.

Myynnissä oli vaikka mitä kivaa käsintehtyä joulutavaraa, mitä ei marketeista löydy.

Hauskoja tammenterhokoristeita. Krotti hypistelemässä.

Erikoisia joulupalloja. Tällaisia olisi kiva tehdä itse kierrätysmateriaaleista.

Kukkamyymälä oli myös tietysti joulukoristeltu katosta lattiaan.

Hyasintti sammalella vuoratussa lasipurkissa taitaa olla se tämän joulun juttu. 

Emme hankkineet nyt muita kasveja kuin vähän tulppaanin sipuleita ensi kevättä silmällä pitäen. Kaikki sipulit olivat 70 prosentin alennuksessa, joten edullisimmat alkoivat olla jo miltei ilmaisia.

Krotti halusi ostaa meille myös muutaman tällaisen kirkkaan lasipallon, joiden sisälle voi laittaa pieniä esineitä tai vaikkapa valoja. En vastustanut.

Kuvat ovat Krotin kännykältä. Osan napsin minä, osan hän, eikä itselläni ainakaan ole enää mitään käryä, kumpi otti mitkäkin. Mutta ainakin ne, joissa näkyvät Krotin kätöset, ovat minun ottamiani.

Vuoden pimein aika

16.12.2016

Tähän aikaan vuodesta, kun valoisia päiviä on vähän ja ne vähätkin ovat lyhyitä, käy aina hieman sääliksi huonekasveja. Usein ihmettelen, miten ne ylipäätään selviävät tämän vaiheen yli. Ja kuitenkin ne selviävät. En muista, että yksikään kasveistani olisi menehtynyt nimenomaan sydäntalven aikaan tai ainakaan selkeästi valonpuutteen vuoksi. Useampi kuolee kesällä, kun pihalta ja parvekepuutarhasta lappaa sisälle kaiken maailman tuhohyönteisiä ja satunnainen kastelemisen unohtaminen saattaa kuumuuden vuoksi olla hyvinkin kohtalokasta.

Viimeisen viikon aikana aurinkoisia päiviä on siunaantunut meille yllättävän paljon. Kirkkaita auringonnousuja, häikäisevän valoisia keskipäiviä ja pitkiä värikkäitä auringonlaskuja. Se kaikki on tosin ohi yhdessä hujauksessa. Aurinko paistaa parvekkeellemme ja sisälle asuntoon parhaimpinakin päivinä vain muutaman tunnin ajan. Jos sillä hetkellä satun olemaan kotona, en voi olla räpsimättä kuvia talvipäivän viistossa valossa kylpevistä huonekasveista. Viimepäivinä olen ollut enimmäkseen kotona. Ja niin on ollut tunnelmallisia valon hetkiä että!

Traakkipuun ja pienen peikonlehden osuus joulukuun auringonpaisteesta.

Toinen ilmakasveista simpukoiden, kotiloiden ja piikkinahkaisten kuorten keskellä.

Suosikkilaikkuvehkani asuu nykyään tv-taso-kirjahyllyn päällä. Sinnekin siroaa ilmeisesti juuri sopivasti valoa.

Parvekkeella onkin sitten jo tosi häikäisevän kirkasta. Kanervien värit hehkuvat.

Kai olen maininnut, että rakastan järviruokojen estetiikkaa?

Kaikki tämä valo! <3

Kuusivarkaisiin, kuusivarkaisiin!

14.12.2016

No ei, kuusen varastaminen on ikävä temppu. Ei niin saa tehdä. Minä kuitenkin pelleilin, että olemme kuusivarkaissa, kun kävimme hakemassa itsellemme joulukuusen metsästä viikonloppuna Lohjalla vieraillessamme. Oikeasti meillä toki oli maanomistajan lupa, mutta hän ei itse ollut tällä kertaa mukana näyttämässä mistä ja minkä kuusen voisimme ottaa, joten saimme kuitenkin rellestää ihan keskenämme hänen maillaan saha mukanamme. Hyvä kuusi löytyi aika pian, mutta kiertelimme katselemassa vähän muitakin vaihtoehtoja ennen kuin päätimme ottaa juuri sen mukaamme.

Jätimme auton peltotielle ja läksimme metsän reunaan kuusia katsomaan.

Aamu oli kaunein ikinä. Huurteinen ja usvainen. Kuurankukkia kaikkialla. Pakkasta -15 astetta tai jotain.

Juuri sopiva kuusi meille, riittävän pieni ja hauskan näköinen. Sen kohtalonpäivä koitti nyt.

Ehdin myös räiskiä taas lisää kuvia Krotin kotiväen pihamaalta. Yksi kissakin ilmaantui sopivasti.

Joki oli jäässä, ja vastarannan puut olivat verhoutuneet sumuun.

Postaan sitten lisää kuvia joulukuusestamme, kunhan olemme saaneet sen asetettua paikoilleen ja koristeltua. Sitä odotellessa. Emme ole ehtineet vielä panostaa kuusen laittamiseen, kun on pitänyt säätää ja sählätä sen artikkelikäsikirjoituksemme kanssa. Sitä ei suoraan hyväksytty julkaistavaksi - eihän nyt tietenkään - mutta saimme kommentteja ja deadlinen, johon mennessä meidän pitäisi vastata niihin ja lähettää korjailemamme versio takaisin toimitukselle. Se deadline on ensi maanantaina.

Menneen ajan joulumarkkinat

12.12.2016

Lohjalla vuosittain järjestettävät Menneen ajan joulumarkkinat ovat varmasti parhaat kaikista joulumarkkinoista, joilla olen ikinä käynyt. Markkina-alue on laaja, kojuja riittää ja suuri osa myyjistä on pieniä paikallisia toimijoita. Tokihan joukossa on myös monia niistä isoista lafkoista, jotka pitävät massiivisia kojujaan kaikilla mahdollisilla markkinoilla teemaan katsomatta, mutta pienmyyjät eivät onneksi jää niiden varjoon. Tämän tapahtuman tunnelma rakentuu paikallisuudesta. Se takaa myös mielenkiintoisen, vaihtelevan ja pitkälti ainutlaatuisen myyntituotevalikoiman.

Markkinoiden jokavuotinen yleisövetonaula: ilmainen heppa-ajelu! Jostain syystä kaikki muut kärryn kyytiin jonottavat ovat yleensä alle 10-vuotiaita tai heidän vanhempiaan. Sitten me hihkumme siellä seassa ja etuilemme toisiamme.

Mielestäni on myös mukavaa, etteivät nämä markkinat yritä varsinaisesti olla "keskiaikaiset" tai edustaa mitään muutakaan tiettyä historiallista ajanjaksoa. Ylimalkainen määritelmä "mennyt aika" ei aseta ahtaita raameja, joihin väkisin änkeämisessä useat vastaavanlaiset tapahtumat yleensä epäonnistuvat aika köhnösti, vaan kaikki vanhanaikainen, perinteinen, käsin tehty ja lähellä tuotettu sopii kuvaan.

Käsityöläiskojuista löytyy vaikka mitä. Esimerkiksi tällaisia hupsuja kivikavereita.

Markkinamiljöötä hallitsee 1400-luvulla rakennettu Pyhän Laurin kirkko, joka on yksi Suomen suurimmista keskiaikaisista harmaakivikirkoista. Valtaosa pienmyyjien kojuista sijaitsee yleensä kirkkoaukiolla, mutta markkina-alue jatkuu myös pappilan mäelle, jonka vanhimmat rakennukset onkin sitten rakennettu "vasta" 1800-luvulla. Pappilan tiloissa toimii nykyään Lohjan museo, ja markkinaviikonloppuna museon näyttelyt ovat yleensä maksutta avoinna vierailijoille.

Maisemaa pappilan mäeltä.

Menneen ajan joulumarkkinoilla käymisestä on tullut meille hauska jouluperinne. Joitakin vuosia sitten Krotti kuljetti minut ja Naakkulin Turusta ensimmäistä kertaa mukanaan katsomaan tapahtumaa, ja sittemmin sama on toistunut vähän eri kokoonpanoilla joka joulu. Sinne tekee mieli lähteä aina uudestaan.

Tällä kertaa menimme markkinoille sunnuntaina, mikä oli ehkä hyvä valinta, sillä väkeä vaikutti olevan liikkeellä hiukan vähemmän kuin aiemmilla kerroilla, jolloin olemme valinneet vierailupäiväksemme aina lauantain. Toisaalta myös hurjan kylmä sää saattoi vaikuttaa asiaan - pakkasta oli pahimmillaan yli kymmenenkin astetta. Paukkupakkanen oli toki viihtyisämpi vaihtoehto kuin edellisen vuoden loskakeli.

Kuurankukkia yhden joulupuotina toimineen pienen museorakennuksen ikkunassa.

Aiempina vuosina olemme olleet mukana tapahtumassa vain kävijöinä, mutta nyt pääsimme fiilistelemään markkinatunnelmaa myös myyntipöydän toiselta puolelta. Krotin kotiväki piti nimittäin omaa pöytäänsä Lohjan maataloustuottajien pisteellä pappilan Makasiinissa, ja Krotti pääsi sinne myymään itse askartelemiaan joulukortteja ja -koristeita. Niinpä minäkin sitten vapaaehtoistuin välillä pöydän taakse päivystämään. Joku satunnainen turkulainen siis soluttautui lohjalaisten paikallistuottajien myyntialueelle ja kauppasi jotain sadan kilometrin päästä kärrättyjä ei-maatalous-tuotteita - kuinka kauheata!

Kaikkiaan markkinapäivässä oli jälleen roppakaupalla ihanaa joulutunnelmaa. Ensi vuonna taas uudestaan! Silloin haluaisin itsekin ehkä väsätä jotain pientä kivaa myyntiin, jos tulee yhtä hyvä mahdollisuus soluttautua ilmaiseksi jonkun myyntipöydän nurkalle.

Oletteko käyneet joskus Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoilla? Mitkä ovat teidän mielestänne kaikkein parhaat joulumarkkinat?

Sellainen kamarikonsertin tyyppinen juttu

9.12.2016

Blöbläblöö, miten aloitetaan hyvä blogipostaus? Aiheena tänään olisi Mokoman viimeviikkoinen akustinen keikka Logomossa. Aluksi haluaisin selostaa jotain hupasaa siitä, miten viihdyttävän kornia on, kun bändi julkaisee akustisen levyn, jonka akustisuus koostuu pääasiassa siitä, että sähkökitarat ovat päässeet hetkeksi lomalle. Käsitykseni akustisuudesta on jotain vähän muuta. Ei se kuitenkaan itse levyä yhtään huonommaksi tee. Itse asiassa kyseessä on ainoa Mokoman levy, jota ylipäätään kuuntelen ihan vapaaehtoisesti jopa yksin ollessani.

Suurena akustisen rockmusiikin ystävänä rohkenin myös lupautua mukaan Mokoman keikalle, kun Krotti niin kovasti halusi. Onneksi lähdin mukaan, sillä keikka oli kerrassaan mahtava. Aivan mielettömän hieno. Ei mikään perinteinen "hypitään ja huudetaan kännissä eikä oikeasti edes kuulla saati jälkeenpäin muisteta mitään itse keikasta" -kokemus, vaan ennemminkin - kuten illalla ennen keikkaa heitin - sellainen kamarikonsertin tyyppinen juttu. Hieno elämys.

Pakko myös sanoa, että se, mikä mielestäni eniten riivaa Mokoman studiolevytyksiä - meinaan koko äänimaailman miksaaminen jotenkin tosi ärsyttävän litteäksi, tunkkaiseksi ja ikään kuin huonolaatuisen kuuloiseksi - loisti poissaolollaan. Ehkä olisi jo vuosia sitten pitänyt uskoa kaikkien kavereitten vakuutuksia siitä, että Mokoma on tosi hyvä livebändi ja ihan erilainen kuin studiolevyillä. Se meinaan pitää ihan paikkansa ainakin tämän keikan perusteella. Se harmaa partaväinämöinenkin osaa oikeasti laulaa. Tosi kauniisti.

Lavalla nähtiin rytmimuna. Ja oli meinaan penkki. Ja kauheasti sisustettiin.

Lavalla nähtiin myös hanuri. Netta Skogin hanuri.

Myös joku tämmöinen kauhea Pena ilmestyi lavalle kesken keikan. Näyttää siltä kuin viinapullo olisi sensuroitu kuvasta.

Otimme erätauolla Logomon Kitchenistä cappuccinon ja kuppikakun. Kahvi oli aikamoista tervaa (kuin pahemmallakin huoltsikalla) ja muffinssi oli aivan totaalisen mauton. Se oli aika yllättävää, koska kokemukseni MBakeryn leivoksista on toistaiseksi ollut tosi positiivinen. Näitä en suosittele.

Onneksi iltaan sisältyi myös kunnon herkkuja. Kävimme syömässä Panimoravintola Koulussa.

Oikeasti, voi sitä huonojen, kuivien vitsien määrää! Rokkarithan nyt ylipäätään heittävät aika kuivakkaa huumoria keikkojen aikana - harva kun on lahjakas paitsi muusikkona myös koomikkona - mutta tämän illan jutut olivat kyllä ihan poikkeuksellisen huonoja. Melkein nauroin. Melkein vedet silmissä.

Ilmakasveja

5.12.2016

Kun parvekepuutarha on talvilevolla, huonekasvit saavat pakostikin enemmän huomiota. Sitä huomaa taas miettivänsä myös kodin vihersisustusasioita. Hankimme viime keväänä pari lasipalloamppelia, mutta emme istuttaneetkaan niihin heti mitään. Sen sijaan aloin pohtia, että niihin voisi olla kiva laittaa ilmakasveja. Tyypilliseen tapaani jätin asian kuitenkin pelkän ajatuksen tasolle.

Sitten mainitsin siitä Krotille. Hän selasi oitis kukka- ja sisustusliikkeiden valikoimat läpi, vertaili hinnat, tiedusteli kasvien alkuperätkin* ja teki tilauksen. Muutamaa päivää myöhemmin posti jo toikin paketin. Niin kaksi pientä, kaunista ilmakasvia (Tillandsia ionantha ja Tillandsia vriesea) muutti meille.

Aurinko paistoi pitkästä aikaa olohuoneen ikkunasta. Pääsin ottamaan kuvia päivänvalossa.

Ripustimme ilmakasvit ikkunan eteen. Yritin ottaa kuvaa vastavaloon...

Nyt ollaan kyllä niin sisustusbloggaria että.

*) Monet ilmakasvilajit ovat uhanalaisia, joten ennen kuin niitä hankkii, kannattaa tiedustella, mistä taimet ovat peräisin. Luonnosta kerättyjä taimia ei ole hyvä ostaa, eikä niitä saisi edes olla myynnissä. HUONE ett RUM -lifestylepuoti, josta tilasimme omamme, ilmoitti taimien alkuperäksi alankomaalaisen kasvihuoneen.