blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kultainen lokakuun aamu parvekepuutarhassa

22.10.2016

Lokakuu on tuonut yöpakkaset ja kuuraiset aamut meillekin. Parvekepuutarhassakaan ei ole enää mikään kesä - ei tarkene katsella auringonnousua yöpaitasillaan, paljain jaloin kuljeksimisesta puhumattakaan. Pitää laittaa lämmintä päälle, kun hipsii puutarhaan kuvaamaan kultaisen aamuauringon valaisemaa hetkeä. Hengitys höyryää, ja pian parvekelaseista ei näe enää kunnolla läpi. On ihmeellistä, että tomaatit tuottavat yhä satoa ja osa kesäkukistakin on vielä hengissä.

Krassi se vain jatkaa kukkimistaan, samoin tomaatti. Niiden kasvustot ovat kietoutuneet toistensa lomaan.

Lisää krassin kukkia. Taustalla näkyvä mansikka on jo kuihtunut, mutta se johtuu todennäköisemmin kuivuudesta kuin kylmyydestä. Toivottavasti sen juurakko on vielä hengissä ja herää ensi keväänä.

Tomaatin raakileita.

Lisää samoja. Niitä on vielä paljon tulossa.

Tomaattia ja krassia. Taustalla yrttihylly, jossa yrtit valmistautuvat talvehtimaan tai kuolemaan.

Viidakkomme on yhä sankka, mutta lehdet alkavat jo vaihtaa väriä.

Yksi tomaattiköynnös kurkistaa parvekkeen nurkalta auringonnousua.

Pelargoni on myös yhä kukassa. (En ole yhtään pelargoni-ihmisiä, mutta olen kyllä ilahtunut tämän pitkästä ja kauniista kukinnasta.) Paprika ei voi hyvin, mutta tekee kuitenkin onneksi satoa.

Yksikään näistä ei oikeastaan voi hyvin.

Syyskukkaset porskuttavat edelleen.

Hengitysilman kosteus tiivistyy nopeasti kylmiin laseihin. (On vähän lähmäistä, jooo.)

Räjähtäneet osmankäämit. Pitäisi roudata takaisin pihalle ennen kuin räjähtävät kokonaan. Miten ne saisi pysymään?

Osallistun tälläkin postauksella Mansikkatilan mailla -blogin ihanaan Kukkailotteluun, joka ilmeisesti jatkuu läpi talven, jos meillä kanssabloggaajilla vain riittää linkitettävää. Kannattaa käydä tsekkaamassa muutkin linkit ja osallistua itsekin, jos sattuu postaamaan kuvia kasveista!

2 kommenttia

  1. Olipas hauska saada näkymä teidän parvekkeelta toiseen suuntaan. Hassua, jotenkin on tullut sellainen tunne, kuin se olisi jossain ihan maalla!:D Varmaan johtuen tuosta viidakosta.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, maalaisidyllinen parvekepuutarhamme sijaitsee oikeasti keskellä turkulaista betonilähiötä! :D Harvemmin tosiaan kuvaan kadulle päin, koska vastavaloon kuvaaminen on vaikeaa, ja kuviin tulisi kuitenkin lähinnä vastapäisen talon ikkunoita. Matalalta paistava aurinko ja laseihin tiivistynyt hengitysilman kosteus tekivät kuvaamisesta ihan toisenlaista. :)

      Poista