blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Pelottavat kekrijuhlat rapuaiheisin viihdykkein

31.10.2016

Mitä saadaan, kun yhdistetään rapujuhlat, halloween ja kekri perinteisiin kotibileisiin? Jotain sellaista tapahtui meillä viime lauantaina. Iltaan sisältyi ihan kauheasti erilaisia herkkuja, juomalauluja, hienoja naamiaisasuja, syksyisiä koristeita, kynttilänvaloa, pelailua, höpsöttelyä ja ihan tosi kauheasti ihmisiä.

En ajatellut taaskaan asioita käytännön kannalta, kun "suunnittelin" vieraslistaa. Niinpä meillä oli lopulta tilaa noin 3,8 m²/hlö, ja tämä laskelma perustuu asunnon kokonaisneliömäärään, ei todelliseen käytettävissä olleeseen lattia-, sohva- ja penkkipinta-alaan, joka koostui pääasiassa vain olkkarista ja keittiöstä. Huonolla tuurilla joku sai sen ruudun, josta 3,2 neliötä on kirjahyllyjen alla.

Minä olen hyvä juuri tällaisen kaaoksen aiheuttamisessa, Krotti puolestaan herkkujen valmistamisessa. Se on luonnollisesti hyvä yhtälö! Siitä seuraa ihan kamalia kotibileitä.

Kylmäkellarissa matkalla tyhjentämään siiderivarastoa.

Tarjoilupöydän kynttiläasetelmassa oli pihlajanmarjoja ja vaahteranlehtiä.

Herkkuja oli. Pöytäkuva on otettu kyllä vasta puolivälissä jälkkäreiden tuhoamista.

Kurpitsakakkua varten hankittujen Hokkaido-kurpitsojen kuorista tehtiin lyhtyjä parvekepuutarhaan.

"Miks teiän parvekkeella on hauta?"

Kurpitsakakku ja -lyhdyt sekä luonnolliseti kellarikuva ovat Krotin ottamia. Muut kuvat napsin varmaan minä. Miksei herkkuja koskaan tajua kuvata ennen kuin niitä jo ryhdytään syömään? Nimim. "kun ravut kannettiin esiin, kukaan ei ajatellut enää mitään muuta kuin syömistä!"

Syksy, suosikkivuodenaikani

28.10.2016

En oikeasti pysty valitsemaan, mistä vuodenajasta pidän eniten. Aina kun uusi koittaa, minun tekisi mieli sanoa sitä suosikikseni - ja niin yleensä sanonkin.* Sitten olen tosi hämmentävä ja ärsyttävä, kun vähän ajan kuluttua sanon taas seuraavaasta samaa. Nyt haluan kuitenkin väittää, että syksy on suosikkini.

Syksyn parhaimpiin ominaisuuksiin kuuluvat
  • ihanat, kirpeät ja kuuraiset aamut 
  • viileät päivät (voi pukeutua kunnolla, ei tartte juosta puolialasti)
  • värikkäät lehdet
  • lintujen syysmuutto (se harrastuksen riemu ja haikea lähdön tunnelma)
  • talvilintujen ilmaantuminen pihapiiriin 
  • lehdettömät puut ja harmaa taivas
  • hiljaisuus ja pimeys (kesän jälkeen se on parasta, mitä voin toivoa)
  • retkeilyn leppoistuminen, kun mm. hyönteiset ja kuumat säät katoavat kuvioista
  • ulkona liikkumisen leppoistuminen, kun ampiaiset katoavat kuvioista
  • siitepölynuhakauden päättyminen tältä vuodelta lopullisesti
  • pimeyden tuoma tekosyy polttaa kynttilöitä iltaisin
  • parvekepuutarhan aherruskauden päättyminen ja talvikoristelun aika
  • kekrit ja muut sesongin juhlat
  • ja mitä näitä nyt on.

Yliopistonmäki on nyt värikkäiden vaahteranlehtien peitossa.

Syksyn ensimmäinen kuurainen aamu Runosmäessä, ja olin juuri sopivasti menossa hyvissä ajoin bussilla keskustaan.

Kuurankukkia lehdillä. Bussia odotellessa ehti räpsiä kuvia.

Hyvin punainen erikoispuu hyvin harmaana päivänä.

Muutama punatulkku ruokailemassa ikkunamme takana pihlajassa.

*) Paitsi silloin, kun se on kökkötalvi. Siitä en pahemmin pidä. Siihen kuuluu tylsässä, laiskassa, mitäänsanomattomassa sateessa aukkoiseksi sulava, roskainen ja koiranpaskainen lumi sekä älyttömän ahdistava, ikävän liukas jää, joka peittää pian suunnilleen kaikki pinnat, joissa lumi on ehtinyt tallautua tiiviiksi.

Onko teilläkin useampia suosikkivuodenaikoja? Kuuluuko syksy niihin?

Esikko kukkii taas!

23.10.2016

Muistatteko sen esikon, josta kirjoitin maaliskuussa? Se kukki huhtikuulle asti ja meni vielä mainiosti viherkasvina ikkunalaudalla pitkälle alkukesään, kunnes jotkin pikku ötökät alkoivat vaivata sitä. Torjuntayritykset eivät tehonneet, ja lopulta esikosta oli jäljellä enää muutama kippurainen, kituuttava lehti. Päätin antaa sille kuitenkin vielä mahdollisuuden viemällä sen vanhemilleni, joiden vihannesmaan nurkalle se istutettiin ja jätettiin oman onnensa nojaan.

Unohdin koko kasvin, kunnes mami syyskuun lopulla kertoi, että esikko kukkii taas. Ai mitä? No kukkii kukkii. Ei helkutti, se piti kyllä nähdä omin silmin! Seuraavaksi landella vieraillessani menin sitten uteliaana katsomaan, mitä esikolle kuuluu, ja se tosiaan kukki. Kävin uudestaan pari viikkoa myöhemmin, ja kukinta sen kun jatkui vaan. Kuulemma se kukkii edelleen.


Kuten jo keväällä sanoin, kaikki kevättalvella marketista kukkivana ostetut esikot eivät olekaan ihan kertakäyttökamaa. Oletteko sattumoisin kohdanneet vastaavaa?

Kultainen lokakuun aamu parvekepuutarhassa

22.10.2016

Lokakuu on tuonut yöpakkaset ja kuuraiset aamut meillekin. Parvekepuutarhassakaan ei ole enää mikään kesä - ei tarkene katsella auringonnousua yöpaitasillaan, paljain jaloin kuljeksimisesta puhumattakaan. Pitää laittaa lämmintä päälle, kun hipsii puutarhaan kuvaamaan kultaisen aamuauringon valaisemaa hetkeä. Hengitys höyryää, ja pian parvekelaseista ei näe enää kunnolla läpi. On ihmeellistä, että tomaatit tuottavat yhä satoa ja osa kesäkukistakin on vielä hengissä.

Krassi se vain jatkaa kukkimistaan, samoin tomaatti. Niiden kasvustot ovat kietoutuneet toistensa lomaan.

Lisää krassin kukkia. Taustalla näkyvä mansikka on jo kuihtunut, mutta se johtuu todennäköisemmin kuivuudesta kuin kylmyydestä. Toivottavasti sen juurakko on vielä hengissä ja herää ensi keväänä.

Tomaatin raakileita.

Lisää samoja. Niitä on vielä paljon tulossa.

Tomaattia ja krassia. Taustalla yrttihylly, jossa yrtit valmistautuvat talvehtimaan tai kuolemaan.

Viidakkomme on yhä sankka, mutta lehdet alkavat jo vaihtaa väriä.

Yksi tomaattiköynnös kurkistaa parvekkeen nurkalta auringonnousua.

Pelargoni on myös yhä kukassa. (En ole yhtään pelargoni-ihmisiä, mutta olen kyllä ilahtunut tämän pitkästä ja kauniista kukinnasta.) Paprika ei voi hyvin, mutta tekee kuitenkin onneksi satoa.

Yksikään näistä ei oikeastaan voi hyvin.

Syyskukkaset porskuttavat edelleen.

Hengitysilman kosteus tiivistyy nopeasti kylmiin laseihin. (On vähän lähmäistä, jooo.)

Räjähtäneet osmankäämit. Pitäisi roudata takaisin pihalle ennen kuin räjähtävät kokonaan. Miten ne saisi pysymään?

Osallistun tälläkin postauksella Mansikkatilan mailla -blogin ihanaan Kukkailotteluun, joka ilmeisesti jatkuu läpi talven, jos meillä kanssabloggaajilla vain riittää linkitettävää. Kannattaa käydä tsekkaamassa muutkin linkit ja osallistua itsekin, jos sattuu postaamaan kuvia kasveista!

Jännittävä yö kampuksella

21.10.2016

Tieteen tekeminen tunnetuksi suurelle yleisölle on minusta hurjan tärkeää, ja haluaisin itsekin tulevaisuudessa työskennellä asian parissa tavalla tai toisella. Tulen aina hyvälle mielelle, kun tiedettä popularisoidaan korkealaatuisesti ja viihdyttävästi. Turun yliopisto onnistui siinä hienosti järjestäessään kaikelle kansalle avoimen Tutkijoiden yö -tapahtuman viime kuun lopulla. Kävimme biologiporukalla tietysti katsastamassa tapahtuman tunnelmia.

Olimme innoissamme Tutkijoiden yöstä!

Alkuillasta kiertelimme Pharmacityn ja Biocityn tarjonnan: aistilaboratorion ja biokuvantamisosaston avoimet ovet. Tarjolla oli mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa etenkin perheen pienimmille ja tietysti kaikille, jotka eivät ole aiemmin päässeet tekemisiin mikroskooppien kanssa. (Minä pystyin osallistumaan aistilabran rasteihin vain osittain, koska allergiat rajoittivat maistelutehtäviä, mikä oli tietysti vähän nuivaa, mutta minkäs teet.)

Sitten parkkeerasimme eväiden kanssa seuraamaan illan pääohjelmanumeroa, ensimmäistä kertaa Turussa järjestettyä Science Battlea. Se oli kerrassaan viihdyttävä, sellainen oikein humoristinen ja show-henkinen tapahtuma. Tutkijoiden muodostamat joukkueet oli suljettu koko päiväksi lasikuutioihin, joiden sisällä he löivät viisaat päänsä yhteen ratkoakseen kinkkisiä kysymyksiä sekuntikellon tikittäessä. Näimme mittelön loppuhuipennuksen, ja siinä vaiheessa kisaajat vaikuttivat jo aika väsyneiltä ja jokseenkin riehaantuneilta.

Eeppinen Science Battle käytiin yliopiston päärakennuksen aulassa. Meininki oli aivan mahtava.

Kannustimme sinistä joukkuetta, joka lopulta voitti taiston. Hyvä siniset!

Lopuksi käväisimme vielä katsomassa, mitä eläinmuseolle kuuluu, ja seurailimme lepakkoretkeä sekä hyönteishavainnointipisteen tapahtumia. Yö eläinmuseossa -tilaisuus vaikutti olevan yleisömagneetti, ja myös lepakko- ja hyönteisohjelmaan riitti väkeä. Päivän luentomaratoniin ja muihin ohjelmanumeroihin emme ennättäneet osallistua, vaikka tarjonta olisikin ollut kiinnostavaa.

Yllättävä ufovälikohtaus! (Tai valohoukutin, jonka avulla hyönteisiä havainnoitiin.)

Lepakkokierroksella riitti kiinnostunutta yleisöä, vaikkei enää näin myöhään syksyllä lepakoitakaan havaittu.

Ilta oli mainio! Hyvästä meiningistä, mielenkiintoisesta ja monipuoliseta sisällöstä, helposta lähestyttävyydestä ja yleisestä viihdyttävyydestä on annettava isot plussat kotiyliopistollemme. Yleisöä näkyi olevan paikalla paljon, mutta toivottavasti suurin osa ei ollut meidän tapaamme itsekin yliopistolaisia, vaan joukossa oli myös sitä "suurta yleisöä", sillä tämä jos jokin oli kyllä loistava tilaisuus päästä tutustumaan tieteen maailmaan.

Öinen yliopistonmäki oli tosi tunnelmallinen.

Kuvat ovat Krotin kännykältä, paitsi mielettömän edustava friendsie, jonka otti ilmeisesti Lilla Milla.

Kun aallot murtuvat rantaan

20.10.2016

Pelkään isoja aaltoja, sen olen maininnut teille jo monesti. Totuus on kuitenkin, että oikeastaan myös rakastan niitä. Minulla on usein ikävä niitä. Jos merelle on ennustettu mainittavaa tuulta ja olen jo etukäteen asennoitunut kohtaamaan aaltoja, mutta sitten sää yllättäen onkin oletettua rauhallisempi, eikä aallokko kasvakaan pintakareilua suuremmaksi, minulle tulee helposti jotenkin tyhjä olo. Kotiin päästyäni saatan katsella videoita surffaajista ja myrskyn kourissa kamppailevista valtamerialuksista.



Jos taas tuulee kovaa, kun olen turvallisesti mantereella, haluan usein suunnata meren rantaan katsomaan aaltoja. Tekee mieli kävellä vesirajaan, vaikka kohti vyöryvien vaahtopäiden katsominen onkin niin pelottavaa, että haluaisin vain juosta pakoon. Se on kuitenkin myös ihanaa. Jotenkin kai tykkään tunkea itseni väen vängällä sellaisten pelottavien, vääjäämättömien asioiden lähelle, joiden edessä tunnen itseni aivan totaalisen mitättömäksi ja voimattomaksi.


Eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä harmaana ja tuulisena iltana menimme jälleen seikkailulle Ruissaloon Saaronniemen rannalle. Kesäisin ja aurinkoisina päivinä niin ylikansoitettu ranta oli silloin täysin autio. Vaahtopäät juoksivat mereltä ja murtuivat kohisten rantahiekkaan. Se oli kamalan jännittävää, enkä aluksi ollut aikeissa ollenkaan mennä lähelle, mutta lopulta kuitenkin olin taas siellä, vesirajassa, kengät märkinä, hymyillen.



Kuvat ovat jälleen peräisin Krotin kännykältä. Ällöttävän mukarunollinen ja tekotaiteellinen otsikko, eikö? Kenkien kuin kenkien uittaminen säännöllisesti suolavedessä on erittäin järkevää, mutta erityisesti se tekee hyvää nahkasaappaille. Älä kokeile tätä kotona. Kettu kuittaa.

Menestyvien tutkijoiden glamoureimmat illanvietot

16.10.2016

Minä kun puhun niin usein näistä tutkimusprojekteistamme vain kenttätöiden osalta, niin nyt ajattelin vähän tasapainottaa tilannetta ja jakaa pari tärkeää juttua myös ns. siisteistä sisähommista. Tärkeät jutut ovat luonnollisesti herkkuihin ja juhlallisuuksiin liittyviä, sillä muulta osin tämä puoli tutkimuksen tekemisestä ei useinkaan näytä kovin mielenkiintoiselta, sillä se sisältää lähinnä erinäisten näytteiden käsittelemistä laboratoriossa sekä hyvin hitaasti etenevää tietokonetyöskentelyä.

Tätä me teemme yliopistolla iltaisin opiskelu- ja työajan jälkeen.

Juhlallisuudet ovat meillä ajankohtaisia silloin, kun jotain tärkeää saavutetaan. Niinpä, kun saimme suhteellisen pitkään työn alla olleen liejutaskurapututkimuksemme käsikirjoituksen lopulta valmiiksi, hörpimme oikein juhlavasti pullollisen viiniä ja nautiskelimme suklaakakkua. Viini juotiin luonnollisesti kahvikupeista ja kakut lusikoitiin suoraan pahvipakkauksistaan. Tunnelman täydensivät pöydällä valtoimenaan lojuvat lähdeartikkelit, kynät ja tietokoneet. Niin oli hienostunut illanvietto että!

Glamour, se oli vahvasti läsnä.

Samaisen artikkelikässärin valmistumista juhlistettiin toki vielä uudestaan silloin, kun se saatiin oikoluvun jälkeen lähetettyä vihdoin viimein toimitukseen. Hetki oli ikimuistoisen jännittävä ja riemastuttava, eikä vähiten siksi, että koko työ oli tehty opiskelijavoimin osana tutkimusprojektikurssia, ja sitä oli vatuloitu suunnilleen kolme vuotta ennen kuin tähän pisteeseen viimein päästiin. Tämä hetki koitti tietysti joskus puolen yön jälkeen meillä, pitkän ja puuduttavan sohvalladatailusession päätteeksi, joten juhlistuskin suoritettiin asian mukaisissa puitteissa.

Läppäri, paperit, ryttäytyneet sohvapeitteet - ja kuohuviiniä. Kyllä oli fiiniä.

Sitten, kun muutamaa viikkoa myöhemmin saimme kuin saimmekin toimitukselta vastauksen, että käsikirjoituksemme on otettu arviointiin, eikä oletusarvoisesti saman tien torjuttu, oli tietysti jälleen bileiden paikka. Se sattui kaiken lisäksi juuri sopivasti Lilla M:n syntymäpäivänä, joten juhliminen oli välttämätöntä. Olimme tietysti jälleen yliopistolla, joten glamour oli taas vahvasti läsnä. Vedimme pitsaa sormin suoraan laatikoista, mutta jälkkäriä varten etsittiin peräti lusikat.

Pitsantähteet, siis seuraavan päivän lounaamme.

Mainiot kakut!

Kaikki kuvat lienevät Krotin kännykältä. Näin se homma etenee. Mitenköhän tyylikkäästi juhlimme sitten, jos artikkelimme joskus julkaistaan?

Seili, viimeistä kertaa tänä vuonna

13.10.2016

Samalla tavalla kuin kevään ensimmäinen kenttäreissu tekee minut aina hurjan innostuneeksi, saa syksyn viimeinen keikka mielen jotenkin tosi haikeaksi. Kenttäkausi päättyy, tänä vuonna ei enää lähdetä merelle tieteentekohommiin, nyt on aika siirtyä "siisteihin" sisätöihin. Seili pitää hyvästellä taas joksikin aikaa - seuraavan kerran sinne palataan melko varmasti vasta ensi keväänä.


Syksyn viimeinen Seili-keikkamme oli vasta lokakuun alussa, mutta sään puolesta olisi voinut olla vaikka elokuu. Tällä kenttäkaudella meitä ei todellakaan ole vaikeilla sääoloilla piesty, ja tämä päivä kyllä kruunasi upeiden ilmojen jatkumon. Oli lämmintä ja aurinkoista, miltei peilityyntä. Tarkenimme ilman takkeja, kun istuskelimme laiturilla mertoja tyhjentämässä. Mukaamme seikkailulle lähteneet toverit Pölle ja Mölysammakko onkivat ahvenia sillä välin, ja heillä söi valehtelematta ihan jatkuvasti, joten työmme eteni pätkien, kun yhtä syöttöä nousi uutta affenaa irrotettavaksi.




Vaahteroiden latvukset olivat kirkkaan keltaisia ja oransseja, pihlajat punaisia ja järviruovikko jo kauniin vaaleaksi tuleentunutta. Kurkimuuttoa kävi hiljakseen. Heti rantauduttuamme aseman laiturille näimme uljaan, noin sadan yksilön auran, joka pysähtyi kuin pysähtyikin Seilin ylle ottamaan korkeutta, kunnes lintuja tuskin enää erotti taivaan sinestä. Lisäksi saari vilisi kaiken maailman pikkulintuja, rastaita ja peippoja ja sen semmoisia. Kesän päätös ja lähdön hetki oli käsillä, itse kullakin.



Minusta tuntuu välillä vähän hassulta, kun selostan hirveästi näistä kenttäreissuistamme, mutta en oikeastaan koskaan kerro siitä, mitä me itse asiassa tutkimme. On se kyllä muutaman kerran ehkä vilahtanut joissain postauksissa, mutta voisin joskus kirjoittaa siitä enemmänkin. Tutkimme siis Itämeren vieraslajeja, etenkin liejutaskurapua ja sen vaikutuksia eliöyhteisöön.

Lisäksi koen välillä vähän hämmennystä siitä, kun haluan tägätä kenttätyöjututkin "retkeilyyn", vaikka oikeastaan tässä ei enimmäkseen olekaan kyse vapaa-ajan retkeilystä vaan tutkimustyön tekemisestä - vaikka en minä sitä vielä työkseni teekään, puuhastelen vain opiskelun ohessa. No, onhan työretkeilykin ihan yhtä lailla retkeilyä.

Syksyinen Konungsskär

8.10.2016

Kun kesällä kävi ilmi, että tutkimusprojektimme kenttäkausi päättyy vasta syys-lokakuussa, ryhdyin jo henkisesti varautumaan hc-meriseikkailuihin syysmyrskyjen keskellä. No, nyt kesän kenttätyöt ovat paketissa, emmekä ole joutuneet merelle kertaakaan juuri minkäänlaisella tuulella.

Konungsskärin mertojennostokeikkaa jännäsin eniten, sillä se on saiteistamme uloimpana saaristossa. Mutta turhaan jännitin - syksyn viimeinen Konungsskär-keikka saatiin tehdä aivan ihanassa säässä. Aamu oli sankasti sumuinen, mutta Nauvossa näki jo hyvin. Pilvetkin kaikkosivat päivän edetessä, kun tuuli hiukan voimistui, joten aurinko pääsi lämmittämään.

Yliopistonmäki oli verhoutunut sumuun.

Meillä oli joku hämähäkki salamatkustajana veneessä.

Korpoströmissä oli hiljaista. Tankkauspiste ei toiminut, joten ajoimme sitten vajaalla tankilla.

Vesi oli tosi alhaalla!

Konungsskärin ja Birskärin välinen silta näytti olevan hassun korkea nyt, kun vesi oli laskenut niin paljon.

Päivä oli aluksi melko harmaa.

Jäkä jäkä.

Sitten aurinko tuli esiin. Oli niin kaunista että!

Autiotupa pensaikon takaa nähtynä.

Vaikka tuuli hiukan heräili päivän aikana, aallokko pysyi maltillisena.

Venepaikan kaikki "vedenalaiset piilokivet" olivat nyt näkyvillä. 

Tavallisesti tuo tukki on suunnilleen vedenrajassa. Jännittävää, miten pinnankorkeus voi vaihdella näin paljon!