31.8.2016

Saariston rengasseikkailu 1/5: Parainen ja Nauvo (feat. Seili)

Ottaen huomioon kaiken muun Saaristomeri-orientoituneen puuhailuni määrän saattaa olla vähän outoa, etten ole ikinä ennen kiertänyt koko Saariston rengastietä ympäri. Olen kyllä reissannut siitä pätkiä molemmista päistä läheltä Turkua niin pyörällä, autolla kuin bussillakin, mutta koko kierroksen tein ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna, kun päätimme toteuttaa kolmen päivän seikkailun Rengastien ympäri. Reissu oli sekoitus tutkimustyötä ja lomailua: kävimme keräämässä näytteitä Seilin ja Houtskärin edustoilta, mutta muuten vain seikkailimme huviksemme.

Lähdimme matkaan autolla, sillä meillä oli jälleen koko liuta tieteentekokamoja mukana. Sitä paitsi Saariston tiet ovat tunnetusti helvetillistä poljettavaa mäkineen ja mutkineen ja soraisine kevyen liikenteen polkuineen, enkä minä ole lainkaan hyvä pyöräilijä. (Viimeisimmällä pyöräretkelläni onnistuin kaatumaan varmaan viidesti yhden päivän aikana. Tämä johtuu kai siitä, että tasapainoelimen tulehdus tärväsi aikanaan tasapainoaistini, ja olen ollut liian laiskapaska kuntouttamaan sitä riittävästi.)

Syksyinen sää ja avarat merimaisemat. <3

Miltei joka kerta, kun olemme ajaneet Paraisten ja Nauvon läpi matkallamme Seiliin, olemme katselleet kaikkien jännien kohteiden opasteita matkan varrella ja miettineet, että joskus pitää tehdä seikkailu ilman tiukkaa aikataulua, jotta voi rauhassa piipahtaa tutustumaan kaikkeen. No, nyt meillä oli se seikkailu, mutta aika moni paikka oli valitettavasti kiinni, vaikka nettisivujensa mukaan niiden olisi pitänytkin olla vielä auki.

Paraisilla koukkasimme hyvän matkaa päätieltä Tammiluodon viinitilalle, mutta viinipuodin myyjä ei ollut paikalla ja puhelin vain tuuttasi varattua, joten pienen tovin tilan pihassa norkuiltuamme päätimme lähteä jatkamaan matkaa. Paikka oli kyllä idyllisen kaunis, mutta olisi ollut mukavaa päästä käsiksi tilan tuotteisiinkin.

Tammiluodon viinitilan pihamaata.

Kukkaistutukset olivat hienoja.

Myöskään Stentorpin lammastila ei näyttänyt erikoisen auki olevalta, mutta sinne ajaminen ei kuitenkaan ollut turha sivupisto, sillä aivan tilan parkkipaikan takaa metsästä löytyy hauska pieni luola, jota kävimme ihailemassa.

Stentorpin luolassa.

Lounasta pysähdyimme syömään Sattmark Kaffe & Safkaan, mistä sain ehkä parasta salaattia ikinä! Annokseen kuului myös älyttömän hyvää jyvänäkkäriä, jota onnistuimme ostamaan vielä pienen pussillisen mukaankin. Ruokailimme ulkona kesäkeittiön terassilla, mutta jälkkärikahvit joimme sisällä kahvituvassa. Ruuan jälkeen teimmme pienen kävelyretken metsään Sattmarkin retkeilyreiteille.

Sattmark Kaffe & Safkan oivallinen salaatti.

Irvokas näky, mutta myös lohdullinen. Tehokas ampiaisansa on ahmaissut kymmenittäin amppareita. Yhtäkään ei ollut ilmeisesti enää hengissä, sillä saimme ruokailla kaikessa rauhassa.

Kahvituvan tunnelmaa.

Lisää sitä.

Lapsille suunnatun Robinson-seikkailupolun varressa puron penkalla piileskeli kasvuston kätkemänä hauska ankanpoikaspatsas. (Oikea ankka olisi toki ollut vielä hauskempi.)

Metsä oli sieneisä! Näitä emme poimineet mukaan, mutta hyvän hapero- ja tattisaaliin saimme. Hintana oli kymmenien hirvikärpästen ilmaiskun kohteeksi joutuminen.

Nauvon puolella kävimme tsekkaamassa, olisiko Hippoglass auki, mutta sekin näytti olevan suljettu. Lasitaiteen sijaan kävimmekin sitten ihailemassa kivitaidetta, sillä Katriina Design oli kuin olikin auki, ja siellä oli vaikka mitä kivaa hypisteltävää.

Rehellisiä kivitöitä moneen käyttöön.

Nauvosta veneilimme Seiliin hoitamaan näytteenoton ja majoittumaan ensimmäiseksi yöksi. Aurinko laski kultaisena, kun häärimme näytteenottopuuhissa Lammasluodolla. Päivän työt saatiin purkkiin illan pimennyttyä, ja siirryimme asuntolalle kokkailemaan sienimuhennosta päivän saaliistamme.

Yliopiston Buster Nauvon eteläsatamassa.

Seikkailumaskottimme! Meripelastusseuralta hankkimamme mäyräkoira Köpi.

Iltatunnelmaa aseman lahdella.

Meren vaahtoa Lammasluodolla.

Ilta-auringon kultaa ja jyhkeät saaristolaismännyt.

Hämärtyvä ilta, hehkuvat pilvet.

Seili illan pimentyessä. (Laiturin tolpat jäivät kuvaan typerästi, kun en pimeässä nähnyt, miten rajaan. Niiden jälkeenpäin pois rajaaminen veisi osan valojen heijastuksista.)

Aseman laiturin yövalo.

Sienisaalis kypsymässä.

Seuraavana päivänä palasimme Nauvoon ja jatkoimme kierrosta kohti Korppoota Rauli-myrskyn pauhatessa.

26.8.2016

Päivän peppu

Mitä vielä, kyllä päivä aina peppuja kaipaa. Tässäkin kuvassa voisi näkyä takapuoli, jos ei olisi jo niin himskatin pimeää. Hulppea auringonlasku varastaa shown. Katson kuitenkin asiakseni esitellä tämän virallisena päivän peppuna tällä kertaa.

#päivänpeppu #takapuoliojossakameraanpäin

Kuva on jälleen Krotin ottama. Häntä todellakin vaivaa jokin. Tai sitten minua, kun olen aina takapuoli kameraan päin. Kuva on otettu jokaiselle turkulaiselle tutussa paikassa, Ruissalossa, Kukkarokiventien rannassa. Itse Kukkarokivi ei tietenkään päässyt mukaan kuvaan.

Muistakaa, että tämä riemu on tehty jaettavaksi. Mikä tahansa kuva, jossa henkilö on takaapäin, voi olla #päivänpeppu. Kaunis maisema on tietysti ekstraplussaa.

23.8.2016

Vaelluskaipuuta ja varustautumista

Karu tosiasia: en ole päässyt lähtemään kunnon vaellukselle moneen vuoteen. Viimeksi taisin taapertaa Ylläkseltä Pallakselle joskus 2013. Sen jälkeen sairastelut ovat riepotelleet systemaattisesti läpi patikkavaelluskausien torpaten lähdön niin monelle reissulle, etten siedä edes luetella. Flunssa, astman paheneminen, luunmurtuma, burnout, masennus - kapuloilla rattaissa on monta tylyä nimeä.

Mutta tänä syksynä tulee muutos. Lähden pitkästä aikaa vaellukselle Lappiin. Olen ollut mukana valmistelemassa Luonto-Liiton vaelluskurssia nuorille vasta-alkajille, enkä aio missata kurssin loppuhuipennusta, ruskaretkeä Suomen ruuhkaisimmalle erämaiden valtatielle, Hetta-Pallas-reitille. En ole toistaiseksi ehtinyt vielä koskaan kulkea sitä, ja täytyyhän se kokea, jotta tietää, mistä puhutaan. Maisemat ovat kuulemma aika hulppeat.

Heinäkuussa Turussa pidetyillä teoriatunneilla alkaneen vaelluskurssin ensimmäinen maastoreissu toteutettiin viime viikonloppuna Kurjenrahkassa, ja minä tallustin mukana "apuohjaajana" eli yleisenä takapiruna. Säät olivat mainiot, porukka oli oikein mukava (kyllä näiden ihmisten kanssa kelpaa lähteä pohjoiseen!) ja ilmassa oli ihan aitoa vaeltamisen tunnelmaa, vaikka tikkasimmekin vain kahdeksikkoa viikonlopun ajan suhteellisen pienellä alueella.

Vaelluskurssilaisia on aika iso jengi, mutta onneksi olen yltiösosiaalinen höpöttäjä, joka viihtyy laumoissa. Kaksin reissatessa on aina se riski, ettei matkakumppani jaksa enää kuunnella juttujani, mutta näin isosta lössistä löytyy aina joku, joka on myös hupsuttelupäällä.

Vaikka Ropeconista lähtien ajoittain vihoitellut jalkapohjani vaivasi reissun aikana ja menkatkin toivat kaikkine kipuineen, huonovointisuuksineen ja hygieniahaasteineen omat vaikeutensa retkielämään, jäi kyllä viikonlopun jälkeen kova halu päästä pian jatkamaan patikoimista. Onneksi Lappiin lähdetään jo parin viikon päästä. Sehän menee yhdessä hujauksessa. Tässä alkaa olla jo kiire ryhtyä valmistelemaan ruokia ja paikkailemaan vanhoja varusteita lähtökuntoon.

Meitä hemmoteltiin mukavalla patikointisäällä. Lämpötilat tosin kipusivat parinkympin päälle, joten hikoilutti reippaasti. Lapissa on toivottavasti vilpoisempaa, eikä tarvitse hikoilla hulluna.

Paitsi jalkapohjan vaikeatulkintainen kipuilu, minua huolestuttaa jokseenkin myös taipumukseni uupua ja väsähtää perinpohjaisesti, jos olen tarpeeksi monta tuntia vuorokaudesta jalkeilla ja aktiivisena. Tämä vaiva on osa työuupumukseni oirehdintaa ja on riivannut minua vuosia, joten olen tottunut elämään arkeani sen kanssa, ja ehkä viimeisen puolen vuoden aikana se on alkanut pikkuhiljaa jo väistyäkin. En ole kuitenkaan päässyt oikein kokeilemaan, miten vaeltaminen vaikuttaa siihen ja se vaeltamiseen.

Tämä viikonloppu antoi ihan positiivista osviittaa jaksamisestani, mutta silti pieni pelko kytee takaraivossa, sillä retkeä seuraavana maanantaina pääsin hereille kunnolla vasta puoliltapäivin. Mitä jos puolivälissä vaellusta en vain pysty enkä kykene enää? Se riski on vain otettava. En kuitenkaan voi loputtomiin vain pysytellä kotona pohtimassa, milloin olen kuntoutunut riittävästi, jotta voin palata taas rakkaiden harrastusteni pariin. Joskus on kokeiltava, ja minusta tuntuu, että sen aika on nyt.

Kaunis ilta Savojärvellä. Kuljimme järven ympäri reissun alkajaisiksi perjantai-iltana. Väsymykseni ei vaivannut, vaikka olimmekin liikkeellä vielä illan hämärryttyä, ja energiaa riitti vielä hyvin iltatoimiinkin.

Viikonloppureissulla pääsin myös kokeilemaan kesän aikana hankkimiani uusia varusteita, joihin olinkin pääsääntöisesti tyytyväinen. Tuntuu hyvältä valmistautua hiukan jännittävään Lapin-reissuun, kun tietää, ettei varusteissa ainakaan ole suurempia puutteita. Voi keskittyä paremmin olennaisuuksiin.

Lätisen nyt vähän varustehankinnoistani, sillä itse en löytänyt googlaamalla paljoakaan kokemuksia kyseisistä tuotteista ja haluan olla hyödyksi muillekin köyhähköille retkeilijöille, jotka puntaroivat samojen kamppeiden hankkimista - ovathan ne saatavilla XXL:stä houkuttelevan edullisin hinnoin ja varmasti käytettynä vielä sitäkin edullisemmin.

Lundhags V8 75 -rinkka


En ole aiemmin omistanut ollenkaan varsinaista vaellusrinkkaa, sillä en ole ollut rahoissani hankkiakseni vaatimuksiani vastaavaa kapistusta ja jostain syystä jonkin vain väliaikaisvaihtoehdon hankkiminen ei ole houkutellut (käytössäni onkin ollut toistaiseksi vain isän vanha 60-luvun pikku partiolaisen Savotta sekä sekalainen joukko lainarinkkoja), kunnes viimein päätin ottaa riskin ja poimia XXL:stä 150 eurolla Lundhags V8 75 -rinkan, josta löysin hyvin vähän arvosteluja netistä, ja nekin vähäiset lähinnä norjalaisilta sivustoilta. (Onneksi osaan tulkita norjaa auttavasti.)

Yllättäen en ole toistaiseksi vielä hetkeäkään katunut valintaani. Verrattuna vaikkapa vastaavan kokoisiin Fjelluihin, joita olen aiemmilla reissuillani kantanut ja sen jälkeen himoinnut omakseni (Råstu ja Kajka ovat nyt kyseessä), on Ludhags V8 jopa miltei kilon kevyempi ja myös mukavampi ainakin omaan selkääni. Rinkka painaa tyhjänä 2,5 kg, josta saisi ehkä viilattua vielä muutaman sata grammaa poistamalla ylimääräisiä hörpöttimiä. Minun vaatimustasollani ihan asiallinen paino.

Taskut ovat kätevän kokoisia ja helposti lähestyttäviä, lukuun ottamatta ehkä alempia sivutaskuja, joiden reunuskuminauhat eivät jousta mielestäni tarpeeksi. (Pyöreä kenttäpullo on liki mahdotonta saada sullottua kuminauhan alta taskuun, mutta onneksi myös taskun sivulla on reikä, jonka kautta se onnistuu hiukan helpommin.) Iloitsen myös siitä, että makuupussini mahtuu rinkan pohjalle poikittain, jolloin pystysuunnassa jää vielä tilaa teltalle. Säätöjärjestelmäkin on minulle juuri passeli. Remmejä on sopivasti mutta ei liikaa.

Lundhags V8 tuotti ensimmäisen kunnon maastoviinkonlopun aikana vain yhden pettymyksen: V8 on vain mallin nimi, eikä viittaa minkäänlaiseen moottoriin! Rinkka ei kulje yhtään sen kovempaa kuin vaeltaja jaksaa taapertaa. Aikamoista puijausta ja mielikuvamainontaa, eikö?

Helsport Nordmarka 2 -tunneliteltta


Uusi telttani on niinikään budjettivaruste, Helsportin Nordmarka 2, mutta en ihan heti lähtisi haukkumaan sitäkään kehnoksi. Kyllä, se on melko pieni, mutta siksi myös suhteellisen kevyt (kokonaisuudessaan 2,3 kg, mukaan lukien korjaussetti, joka tuli paketin mukana ja jota ei ole tarvetta kantaa kokonaisuudessaan mukana reissuilla). Pienuuskin on sitä paitsi suhteellista, sillä ainakin minun kokoiseni ihminen mahtuu istumaan oviaukon luona selkä suorassa.

Teltta on mielestäni kohtuullisen helppo pystyttää ja pakata. Selviän hommasta yksinäni alta viidentoista minuutin. Kiilat eivät ole ihan heppoiset, eivätkä materiaalitkaan vaikuta olevan mitenkään heikoimmasta päästä. (Todistetusti teltta ei ainakaan ihan heti hajoa, vaikka jokin eläin päättäisikin kävellä sen yli.) Ihan kelpo hankinta. Suosittelen ainakin pienikokoisille ja ei-luksusta-kaipaaville vaeltajille.

Nordmarka kakkonen nuupattaa metsän siimeksessä Lakjärven laavun nurkilla. Yöllä vähän ripsi sadetta, mutta kosteus pysyi hyvin ulkopuolella. Myöskään hengitysilman kosteuden kanssa ei ole toistaiseksi vielä tullut ongelmia, sillä teltassa on aika hyvä ilmanvaihto.

Garmont Palaia GTX -vaelluskengät


Olen patikoinut suurimman osan vaelluksistani kumisaappailla, enkä ihan tuosta vain ajatellut vaihtaa takaisin vaelluskenkiin (minulla on niistä oikeastaan vain huonoja muistoja), mutta yllättäen en antaisi paljoakaan huonoa palautetta viikonloppupatikalle ottamistani Garmontin Palaioista.

Vedenpitävyyttä, istuvuutta, hengittävyyttä ja tukea nilkalle ja jalkapöydälle löytyy kyllä. Painoa ei ole paljoa (ainakaan vaelluskumppareihini verrattuna), joten askel nousee kevyesti. Saatan ehkä ihan vakavissanikin harkita Lappiin lähtemistä näillä, mikäli sääennuste ei vihjaile runsaasti sadepäiviä.

Lundhags Field -housut


En ole kalvovaateihmisiä, sillä arvostan hengittävyyttä enemmän kuin vedenpitävyyttä. Raahaan mieluummin kurapukua rinkassa rankkasateita varten kuin hikoilen kalvohousuilla auringonpaisteessa. Kuitenkin vaellushousut saisivat mielellään hylkiä edes jonkin verran kosteutta. Uusimmat pöksyni, Lundhagsin Fieldit, suoriutuvat tästä ihan asiallisesti. Lisäksi ne ovat mukavat päällä ja hyvin hengittävät. Lahkeensuiden kiristyssyystemi on kiva, ja taskutkin ovat minun käyttööni juuri sopivan kokoiset, vaikka näyttävätkin päälle päin aika pieniltä.

Nämä housut ovat kuitenkin valitettavasti peräisin Vietnamista, mahdollisesti hämäräperäisistä ja epäinhimillisistä työolosuhteista. Laadultaan ne vaikuttavat kuitenkin ihan kohtuullisilta. Saa nyt nähdä, miten ne kestävät käytössä. (Ja on kyllä ihan pakko todeta sivuhuomiona tässä sellainen seikka, että myös Fjällräven valmistaa kuuluisia G1000-housujaan ihan samassa maassa. Niin että tässä kohtaa kuuluisamman merkin korkeampi hinta syntyy jostain ihan muusta kuin eettisesti kestävämmistä valmistusolosuhteista.)

Palaiat ja Fieldit aamunmärän varvukon jälkeen: vesi helmeilee pois kuin sorsan selästä. Pöksyissä on vähän liikaa tilaa, sillä olen töppöjalkaisten sukua ja juurta, mutta onneksi lahkeensuut saa helposti kiristettyä, jolloin ylimääräinen lahkeenpituus on vain hyödyksi liikkuessa. (Kengännauhat on kätevää pitää leirioloissa löyhästi sykkyrällä, jolloin popot on helppo potkaista jalkaan ja pois.)

Nyt vain toivomaan hyviä säitä vaellusviikolle ja sairastelujen pysymistä loitolla! (Miksiköhän vertaan aina kaikkea Fjelluun? Koska niitä minä ostaisin, jos olisin enemmän rahoissani? Koska se on "kaikille tuttu" merkki.)

19.8.2016

Kesäfiilis ja Saaristomeri

Kyllä tästä tulikin oikein hyvä meriseikkailukesä, vaikka keväällä arvelinkin toisin. Uuden tutkimussuunnitelman myötä päästiin taas kenttätöihin, minkä lisäksi liikuttiin merellä avustamassa yhtä väitöskirjatutkimusta. Nyt kun säät ovat käyneet harmaiksi ja tuuli tuoksuu jo syksyltä, haluan palata vielä hetkeksi fiilistelemään aurinkoisia päiviä ja jakaa vielä muutamia kesäfiilisräpsyjä Konungsskäristä. Seuraava reissumme sinne onkin sitten syyskuussa.






17.8.2016

Eräänlaisia häkkilintuja

Kupittaan lintupuisto on niin nostalginen paikka, ettei mitään rajaa. Tykkäsin kesäretkistä sinne jo varmaan ennen kuin osasin edes kävellä. Tänä kesänä meinasi tapahtua suuri virhe: tajusimme elokuun alussa, ettemme ole käyneet vielä kertaakaan kävelyllä lintutarhalla. Tilanne oli korjattava. Onneksi sopivan lämmin ilta osuikin aika pian kohdalle, joten pääsimme toteuttamaan tätä tärkeää kesäperinnettä saman tien. Pehmikset mukaan jätskikioskilta ja kaltereiden takana käyskenteleviä siivekkäitä pällistelemään!

Rareja metrin päässä päivälevolla. Jäin miettimään, miksi nämä lintupuiston punakaulahanhet tekivät kaiken täsmälleen samalla tavalla: nukkuivat samassa asennossa, kävelivät jonossa tasatahtia, ruokaillessaankin nokkaisivat ravintoa samaan aikaan. Kuin toistensa peilikuvia.

Minun suosikkilintuni on platinafasaani. Se on todella hieno eläin.

Krotin suosikki on valkoinen silkkikana.

Toinen suosikkini on riikinkukko. Taustalla näkyvä myskisorsa ei liity aiheeseen.

Krotin toinen suosikki on tämä tällainen musta silkkikana.

Enimmäkseen kanat eivät suostuneet katsomaan kameraan päin.

Platinafasaani ei myöskään esiintynyt ihan edukseen: sitä ei millään saanut kuvattua niin, ettei taustalla näkyisi jonkun kanan takapuolta. Kuinka harmillista.

Mutta tästä kuvasta minut tullaan vielä palkitsemaan! Mitään näin taiteellista ei ole ikinä nähty.

16.8.2016

Parvekepuutarhan elokuu

Parvekeviljelyksemme ovat tuottaneet hiukan satoa jo kesäkuulta lähtien, mutta nyt sitä on päässyt korjaamaan talteen ihan kunnolla. Puutarha palkitsee sadolla, vaikka sen kaunis vehreys alkaakin olla jo tiessään, kun koko joukko pikkuötököitä laiduntaa siellä torjuntayrityksistämme huolimatta.

Maustepaprikasatoa kerättynä.

Kypsyviä tomaatteja.

Perunoiden varret katkaistuna. Satoakin tuli (se on aina yhtä yllätyksellistä, kun mukulat kypsyvät maan alla, eikä niiden tilannetta pääse tarkkailemaan etukäteen), tosin vain jokunen kourallinen. Maku oli oikein hyvä.

Kurkkuja saadaan nyt tosi tiuhaa tahtia.

Yrtit voisi pian kerätä loppuun ja kuivattaa tai pakastaa talveksi. Ne eivät voi enää kovin hyvin, joten viime hetket alkavat olla käsillä joka tapauksessa. (Älkääkä edes kysykö, mikä noita samettikukkia vaivaa.)

Milteipä kaikkien kasviemme lehdet alkavat olla nyt tässä kunnossa. Olemme yrittäneet torjua tuholaisia parhaan ehtimisemme ja jaksamisemme mukaan, mutta näin tässä vain käy.

Mustasilmäsusannakin on menettänyt kaikki alimmat lehtensä. Vesiaihe on tullut taas esiin (ja on hiukan leväinen, mutta mitä sitä suotta totuutta peittelemään).

Yläpuolelta mustasilmäsusanna yhä verhoaa vesiaiheen aika hyvin, vaikka sen lehdet ovatkin karussa kunnossa.

Toivoisin, että saisimme tuholaiset kuriin ja puutarhan säilymään vielä ensi kuullekin. Lasitetulla parvekkeella kasveilla olisi kuitenkin lämpötilojen puolesta niin hyvät mahdollisuudet kukoistaa pitkälle syksyyn.

9.8.2016

Merelle käy kulkijan tie

Miten järjestetään leppoisa kesälomareissu sukulaisten kanssa? Otetaan ne mukaan kenttäavustajiksi, kun lähdetään merelle tekemään tiedettä! Pettämätön taktiikka. Minä pyysin mukaan vanhempani, Krotti kutsui siskonsa, ja vietimme onnistuneen viikonlopun Saaristomerellä.

Kävimme kokemassa Naantalin edustalle keväällä viedyt habitaattimerrat ja veimme uusia mertoja ulommas saaristoon, majoituimme mukavasti Seilissä ja lounastimme fiinisti ravintoloissa. Sää oli oikeastaan koko viikonlopun aivan hillittömän kesäinen, ilma oli helteisen kuuma, eikä pahemmin tuullutkaan. Siinä oli kesäfiilikset kohdillaan.

Meitä oli viisi, mutta mahduimme silti tavaroinemme yliopiston Busteriin.

Lauantaiaamuna taivas oli vielä pilvisen harmaa, kun luikahdimme Krotin ja Ainon kanssa Turussa Latokarin satamaan, mistä lähdimme matkaan. Latokari on jännittävä paikka, siellä majailee kaikkien valtion virastojen aluksia, poliisiveneitä ja muuta jännittävää.

Turusta ajoimme suoraan Naantalin edustalla sijaitsevalle tutkimussaitille. Etsimme merrat, kävimme ne läpi ja palautimme mereen. Pilvinen sää teki työskentelystä kannella ihan mukavaa.

Seuraava pysähdys oli Nauvo. Vanhempani liittyivät porukkaan, ja kävimme syömässä ravintola L'Escalessa (Löskäälissä, kuten asianmukaisesti lausutaan). Minä tuhosin tällaisen leipäannoksen. On aina yhtä hauskaa tulla pohjasedimentin kuorruttamana, kumisaappaat jalassa ravintolaan.

Ruokailun ja kaupassakäynnin jälkeen karautimmekin sitten Seiliin. Majoitimme merroista keräämämme liejutaskuravut saman tien kenttälaboratorioon. Tämä suurikokoinen yksilö oli tosi komea ilmestys.

Kävin vanhempieni kanssa parin tunnin retkellä Seilin vähemmän kuljetun pohjoiskärjen jylhissä metsissä. Avoimista niitty- ja ketomaisemistaan tunnetulla saarella pääsee kulkemaan myös vanhan metsän varjossa.

Kirkkoniemen rantakalliot metsän sisältä nähtynä.

Kuivalla jäkäläisellä kankaalla tuli vastaan kaunis väripilkku, syvänvihreän sammalen täyttämä painanne.

Jos tässä jännittävässä kolossa ei asusta ketään, olen vähän pettynyt! :D

Louhikkoisessa maastossa jyrkänteen juurella kallion seinämässä on muutama houkuttelevan näköinen synkkä onkalo, mutta minusta ei ole luolaseikkailijaksi, se on enemmän Krotin ja Naakkulin heiniä, enkä ole vielä esitellyt tätä paikkaa heille, joten toistaiseksi en osaa sanoa, löytyykö Seilistä luoliakin. Ehkä pitäisi googlettaa vähän.

Pääsimme majoittumaan tutkimuslaitoksen uusiin asuntoloihin. Ne ovat suosikkejani, sillä kaikissa muissa majoitustiloissa olen kärsinyt monenlaisista allergiaoireista. Näiden talojen huoneet ovat suhteellisen hajuttomia, ja muovilattiat on helppo pyyhkiä pölyttömiksi ennen majoittumista.

Metsätalon ikkunoista näkee metsään.

Leppoisat maisemanhoitajat olivat tuttuun tapaan kesätöissä.

Asemanlahti kylpi ihanassa ilta-auringossa hetken ennen hämärän tuloa.

Tämä haarainen ja vänkyräinen mäntyvanhus kasvaa Seilin museokirkolle johtavan polun varressa.

Kävimme kirkolla iltahämärässä kummittelukierroksella.

Kirkon takana on pieni, metsän ympäröimä hautausmaa.

Kirkkoniemen kallioilla piti myös piipahtaa iltakävelyllä ihailemassa maisemaa. Sieltä löytyi toinen ryhmä maisemanhoitotyöntekijöitä, jotka osaavat selkeästi arvostaa kauniita näköaloja. (Lampaiden puskemismentaliteetti ja kallion pystysuora jyrkänne eivät tietenkään ole kauhean hyvä yhdistelmä. Kannatti katsoa, ettei joudu vahingossa isokokoisen lampaan ja jyrkänteenreunan väliin.)

Iltapalaa grillailtiin asuntoloiden yhteiskeittiön terassilla yön pimennyttyä. Hepokatit sirittelivät taustalla.

Maitokärryillä päin puuta. Sunnuntain aamu oli miltei 100 % vähemmän pilvinen kuin lauantain.

Päivän kohteemme sijaitsi Saaristomeren kansallispuiston alueella lähellä Korpoströmiä, joten pysähdyimme siellä lounaalle. Vierasvenesatamassa oli todella hieno pyöräparkki. Kerrassaan nerokas. Aivan mahtava.

Seuraavaksi rantauduttiin Konungsskärissä. Ihana paikka! Saareen ei kuitenkaan pääse reittiliikenteellä, joten näissä maisemissa retkeily vaatii yksityisveneilyä. (Rantautuminen ei ole mitenkään turhan helppoa, kun veden alla väijyy kiviä siellä täällä. Onneksi nyt oli tyyni sää, ei tarvinnut taistella aaltoja vastaan.)

Mertoja. Hienoja mertoja. Ruukunsirpaleita ja kaikkea. This is how we science.

Matala suojaisa "laguuni" Konungsskärin ja Birsskärin välissä.

"Biisonit" päivälevolla. Taustalla tunnelmallinen autiotupa, jossa majoituimme muutama vuosi sitten syksyllä kauhean ukkosmyrskyn raivotessa. Tunnelma oli silloin niin erilainen kuin nyt!

Viimeksi, kun istuin tässä, ainakin puolitoistametriset aallot särkyivät rantakallioon ja ukkosrintama vyöryi päälle. (Olenhan muistanut mainita, että pelkään ihan hulluna ukkosta ja isoja aaltoja?) Nyt meri oli tyyni ja sininen, eikä horisontissa näkynyt pilven haituvaakaan. Mukavaa saada myös vähän rauhaisampia muistoja tästä paikasta.

Päivän päätteeksi palattiin taas tukikohtaamme Seiliin. (Tässä näkymä päärakennukselta.) Syötiin, pakattiin kamat ja vietiin välineet paikoilleen, haettiin rapusaalis kenttälabrasta ja lähdettiin paluumatkalle Nauvoon. Siihen päättyikin tältä kertaa meriseikkailu, Turkuun siirryttiin jo maanteitse.

Mitä mittään, minä olen taas hereillä. Kuvat ovat itse ottamiani, paitsi Konungsskärin rantakalliofiilistelykuva, jonka nappasi Krotti. "Merelle käy kulkijan tie. Tyrskyt kutsuvat!" Oliko se Muumipeikko vai -pappa, joka sitä hoilasi?