29.11.2015

Syksyn satoa säilömässä

Viime syksynä pihlajanmarjasato oli ihan mieletön. Keräsimme niitä Krotin ja Naakkulin kanssa tosi paljon ja valmistimme hilloa, chutneya* ja sorbuslikööriä sekä värikkäitä talviherkkuja pikkulinnuille. Siitä oli tarkoitus tulla jonkinlainen syysperinne, mutta tyhjästä on paha nyhjästä.

Viimeisimpien havaintojemme valossa väitän, ettei yksikään pihlaja Turun seudulla ole saanut tänä vuonna oikeastaan mitään aikaiseksi. Käy sääliksi tilhiä, kun ne saapuvat tänne saakka, jos ylipäätään saapuvat. Vai miltä pihlajanmarjasato muualla maassa näyttää?

No, jotain säilykkeitä oli kuitenkin tarpeen saada tehtyä, joten pihlajanmarjojen sijaan tänä syksynä säilöttiin kurpitsaa. Valmistimme kesäkurpitsa-omenahilloa ja myskikurpitsachutneya. Postaan nyt chutneyn reseptin. Katsotaan, sanonko myöhemmin jotain siitä hillosta. Voisin ehkä julkaista jossain vaiheessa myös viimesyksyiset reseptit, jos vaikka joku jossain pihlajanmarjaisammilla mailla hyötyisi niistä jotenkin.

Valmiit chutney-purnukkamme. (Kesäkurpitsa ei varsinaisesti kuulu asiaan, sillä tässä chutneyssa käytettiin myskikurpitsaa, mutta katsokaa nyt, miten iso ja hieno se on!)

Kurpitsachutney
6 pientä purkillista

1 pieni kurpitsa, esim. myskikurpitsa (butternut)
500 g kuivattuja aprikooseja
6 tuoretta mietoa chiliä, esim. jalapeno
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2-5 cm inkivääriä
2 rkl sinapinsiemeniä
rouhittua mustapippuria
3 dl vettä

2 dl omenaviinietikkaa
1 pkt (330 g) hillo-marmeladisokeria

6 kpl säilöntäkelpoisia 3-4 dl:n lasipurkkeja kansineen

Pilko pikku kuutioiksi kaikki minkä pilkkoa voi. Kasaa kuutiot isoon kattilaan ja lisää mausteet. Keitä vesitilkassa, kunnes kurpitsa alkaa pehmetä. Lisää etikka ja sokeri. Keitä noin 10-15 minuuttia. Purkita. Anna jäähtyä. Siirrä viileään säilytykseen. Maku on parhaimmillaan vasta muutaman kuukauden kuluttua säilönnästä.

Chutney-ainekset kattilassa ennen keittämistä. Niin ihanat värit!

Lopuksi vielä yksi valtaisa kesäkurpitsa, joka ei myöskään varsinaisesti kuulu asiaan, mutta jonka haluan myös postata, koska se on iso ja hieno. (Käteni on yhä kiinni kehossa, vaikka se näyttääkin tässä vähän irti leikatulta. En taas tiedä, miksi tästä tuli tällainen.) Kuvat ovat muuten Krotin ottamia jälleen.



*) No miten sä taivuttaisit sen?

21.11.2015

Kuusiston komennus

Pilvinen taivas, ilman lämpötila yhden asteen plussalla, tuulta 5-7 m/s pohjoisesta, vesitihkua, ajoittaista lumisadetta. Täydellinen retkisää! Ei siis muuta ku kamat reppuun ja liikkeelle. Kohteeksi valikoitui Kaarinan Kuusisto jännittävine linnanraunioineen ja luontopolkuineen.


Tarkoitus oli syödä lounasta nuotiolla ja hillua tovi metsässä. Koska retki on aina paras aloittaa evästauosta (sen jälkeen onkin sitten tosi motivoivaa lähteä hämärään märkään metsään taapertamaan täyden mahan kanssa), parkkeerasimme itsemme ensi töiksemme linnanraunioiden rannassa sijaitsevalle nuotiopaikalle ja teimme tulet. Hiilloksen valmistumista odotellessamme seikkailimme raunioilla ja muualla lähimaastossa.

"Tos kuvas me näytetään ihan joltain ***** kommandereilt! Toi linna voi olla meiän tankki!"


"Hyppää sä meille, ni mä hyppään teille." (Hups, unohtui sensuroida toi kokispullo.)

Emme tosin jaksaneet odottaa kunnon hiilloksen syntymistä, joten laitoimme safkat tulille nerokkaasti foliossa (mikä tosin ei estänyt rasvaa syttymästä tuleen joka tapauksessa). Päivän erikoisherkkuna meillä oli yön yli yrttiliemessä maustunutta peurankylkeä.

"Tänään tarjolla liekitettyä makrillia ja peuran rimpsuluita!" (Ei syyllistetä. Makrilli oli viimeisen myyntipäivän poistotarjouksessa. Kai sitä nyt uhanalaista kalaa saa syödä, jos se muuten joutaisi roskikseen?)

"Arkeologisten löytöjen perusteella voidaan päätellä, että Kuusiston linna oli asuttuna vielä pitkään 2000-luvun puolella. Lama-aikana ihmiset pakenivat kaupungeista takaisin maaseudulle perinteisten elinkeinojen, kalastuksen ja metsästyksen pariin. Pienikokoiset peurat olivat tärkeimpiä riistaeläimiä." Eiku mitä mitä?

Ruoka oli tosi hyvää, mutta sää riepotteli kyllä ankarasti koko herkkuhetken ajan. Tuuli kävi taktisesti suoraan mereltä nuotiopaikalle, ja kevyt tihkusade vaihtui räntä-lumi-raetuiskuun. Kyhjötimme kuitenkin urhoollisesti hiilloksen äärellä nauttimassa viimeisestä lämmöstä ja kuumasta glögistä.

Tässä ei uhrata verta Ukolle, vaan kyhjötetään hiilloksen lämmössä juomassa glögiä.

Olisin halunnut lisätä tähän perään yhden valokuvan viime juhannukselta samaiselta nuotiopaikalta, mutta se on tietysti toisen koneen kovalevyllä, enkä jaksa lähteä kaivamaan sitä sieltä esiin. Ehkä postaan sen sitten ensi juhannuksena tai jotain. Mutta se olisi sopinut tähän. Sääolot ja tunnelma ovat siinä aika samankaltaiset kuin tässä. Sen sijaan lisään tällaisen kauniin maisemakuvan nuotiopaikalta merelle ja lahden vastarannalla häämöttävälle Raadelman rannalle päin.

"Kauneus" on tässä ironista lähinnä sen Raadelman rannan vuoksi. #kukanäätalotsuunnitteli #suomenparasarkkitehti #asfalttihelvetti #eiväliimiltnäyttää #kuhaonmiljoonakoti #kuhaonrantatontti

Pitkän kaavan kautta hoidetun nuotiosafkatuokion jälkeen suuntasimme metsäseikkailulle Pappilanmäen maastoon. Poluilla oli vähän mutaista, joten liukastumisvaara oli vahvasti läsnä. Mutta maisemat olivat asiaan kuuluvan kauniit. Niistä kelpasi kyllä nauttia, kunnes alkoi hämärtää ja koitti aika lähteä kotiin. Eniten tykkään vanhojen lehtipuiden vänkyräisistä profiileista harmaata taivasta vasten.

Näitä en koskaan väsy katselemaan.


Toinen suosikkini marraskuisessa metsässä ovat kaikkialta esiin puskevat lahottajasienet. Katsokaa! Ne kertovat niin paljon elämän katoavaisuudesta, kaiken ykseydestä, ihmisenä olemisen vaikeudesta ja mitä näitä nyt on.


Kettu kuittaa. Aki. (Mist nää edes on ja kuka helkutin Aki?) Kuvat napsi jälleen pääasiassa Krotti Krottinen, paitsi niiltä osin kun ne otin minä itse. Mukana seikkailussa myös ystävämme Naakkuli, joka alkoi juuri heilua, kun huomasi olevansa joutumassa blogiini, jälleen. Kettu kuittaa uudestaan.

16.11.2015

Kurpitsakuppikakkuja

Tässä niitä viimeinkin tulee. Kuppikakkuja! Nämä on siis tehty samalla reseptillä kuin viime syksynä postaamani kurpitsajuustokakku. Taikina vain paistetaan kakkuvuoan sijasta muffinivuoissa (vuokapellillä) ja jokainen pieni kakku koristellaan erikseen.

Kuten näkyy, sokerimassasta tehdyt koristeet alkavat tosi pian juustokuorrutteen päälle jouduttuaan sulaa ja valua. Kannattaa laittaa reilusti tomusokeria väliin. Tai jotain. (Jos tiedät paremman keinon tämän ei-toivotun prosessin estämiseksi, vinkkaa ihmeessä.)


Halloween, pikkujoulut, mitä näitä nyt on... Juhlasesongit vaihtuvat ihan liian äkkiä. Ei ehdi siirtää mitään kännykältä saati kenenkään muiden ihmisten kameroiden uumenista blogiin tarpeeksi nopeasti, jotta ehtisi julkaista materiaalia itse sesongin ydinaikaan. Tässä nyt kuitenkin yksi söpö kurpitsalyhty vielä lopuksi synkkiä iltoja valaisemaan.

Salakavala kekomuurahainen!

8.11.2015

Viikarivartin tarina

Viiruvarpaat-blogin Milla haastoi minut, joten vastaan haasteeseen ja kerron blogini tarinan. Kaikki te, jotka olette lukeneet blogiani, voitte varmaan jo tässä vaiheessa arvata, minkälainen kertomus nyt seuraa. Pitäkää hauskaa.

Miten blogini sai alkunsa? Viime vuoden toukokuussa sain yhtäkkiä jonkinlaisen päähänpiston tai jotain. Vaikka olen usein aika kiireinen, päätin ryhtyä kaiken muun lisäksi pitämään tällaista kivaa blogia. Se oli vähän sellainen "Katsokaa! Ilman päätä!" -tyylinen aloitus.

No, toki minulla oli jossain vaiheessa myös ajatuksena jakaa jotakin oikeasti hyödyllistä, kuten reseptejä, joista joku kaltaiseni voisi ehkä hyötyä jossain vaiheessa jotenkin, mutta enimmäkseen postaan vähän mitä milloinkin. Kaikkea, mitä tielle sattuu ja mieleen juolahtaa. Tunnelmia ja fiiliksiä. Asioita, joista tekee mieli kirjoittaa. Asioita, joista joku on ottanut mukavia kuvia. Asioita, joista pitäisi löytyä enemmän materiaalia netistä. Kaikkea sen sellaista.

Miten blogini on kehittynyt ajan saatossa? Totta puhuen eipä pahemmin mitenkään. Syy siihen lienee se, ettei aikaa ole ehtinyt kulua kuin puolisentoista vuotta. Okei, nykyään en julkaise enää viikoittain. Enkä ole enää vähään aikaan jakanut juttuja parvekepuutarhan pitämisestä, koska tänä vuonna se homma jäi vähän vähemmälle huomiolle. Viime aikoina olen lähinnä julkaissut kakkuja. En sitten tiedä, mistä se kertoo.

Minkälainen on blogin tulevaisuus? Uskoisin, että samanlainen kuin menneisyys ja nykyisyyskin pitkälti. Vaihteleva. Epämääräinen. Viihdyttävä, ainakin bloggaajan itsensä mielestä. En usko, että ihan heti lopetan blogin pitämistä, kun kerran olen vaivautunut aloittamaankin, mutta tuskin tästä tämän isompaa juttua on missään vaiheessa tulossa. Samoilla linjoilla jatketaan (kuva 1). 

Kuva 1. Mistä tässä oikeastaan on kyse?

Tässä kohtaa on varmaankin kaikki olennainen sanottu ja varttikin alkaa olla jo kulunut, jos ei enemmänkin, joten lopetan syvällisen pohdiskeluni ja langetan haasteen eteenpäin neljälle muulle blogille, jotka ovat Pin The Fuck Ups, Made By Mili, Kettukollektiivi ja Lähiluonnon huvituksia.


Haasteen säännöt: 
  1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
  2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
  3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
  4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
  5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti Kototeko-blogi.

7.11.2015

Luomuherkkuja ja jännittäviä aarteita

Tänään oli taas jakamisen arvoinen seikkailupäivä. Kävimme Paattisten suunnalla tsekkaamassa, mitä kaikkea kivaa Kaarlejoen luomutilan puodissa on tarjolla ja minkälainen paikka onkaan salaperäinen vintage-liike Pimee Vintti. Oli hämärä ja sateentihkuinen sää, juuri sellainen ihana synkkä marraskuun tunnelma, kun matkasimme maalaismaisemien poikki kohti määränpäätä.

Ensimmäisenä vuorossa oli Kaarlejoki. Sinne oli tosi helppo löytää, sillä kohde sijaitsee suoraan Säkyläntien varressa. Bussipysäkki on myös ihan risteyksen vieressä. Luomukauppa oli yllättävän iso ja valikoima laaja. Paikka oli sympaattinen ja mukava. Hinnat olivat tietysti korkeita mutta kuitenkin suhteellisen kohtuullisia.

Kaikkea tuoretta ja hyvää vihannesosastolla.

Mukavia tiskirättejä ja keittiöpyyhkeitä!

Suklaahylly! Valitsin maistettavaksi tämän levyn tummaa suklaata.

Myös Pimee Vintti oli helppo löytää. Selkeät opasteet ohjasivat aivan lähellä saman tien varressa sijaitsevaan pihaan, joka pursusi vanhaa tavaraa. Myytäviä menneiden vuosikymmenien aarteita oli esillä useammassa eri rakennuksessa pihapiirissä ja niitä oli aseteltu kivoiksi kokonaisuuksiksi huoneisiin.

Myyntitavaralla sisustetuissa huoneissa oli jännää ja tunnelmallista.

Tässä pienessä huoneessa oli ihan vaaleanpunainen valaistus.

Niin kiehtova pihapiiri!

Loputtomasti kaikkea jännää!

Tässä vielä kuvat herkuista, jotka Kaarlejoelta tuli hankittua kotiin. Lisäksi mukaan tarttui yksi purkki Jymy-jäätelöä, mutta se syötiin välipalaksi jo aiemmin seikkailulla, joten se ei tullut koskaan kotiin asti.

Suklaata, valkosipulia, purjo ja Biosaurus-naksuja. Mukana myös käyntikortti ja tuollainen söpö tarra.

Biosaurukset marssivat ulos pussista. (Ne ovat oikeasti sauruksen muotoisia!)

Valtaosan kuvista napsi Krotti. Minua ei ole lahjottu, tämä oli ihan omatoimimainostusta.